Lapsuusmuistoja

Täyttelin kehityskeskustelulomaketta ja melkein pääsi itku. Kehity tässä nyt sitten, aseta tavoitteita tälle vuodelle, viiden vuoden päähän, kymmenen vuoden päähän. Hirveän vaikea keksiä mitään sanottavaa. Haluan jaksamiseni, työniloni ja muistini takaisin. Heti.

Täytin myös lähiruokarenkaan sopimuslomakkeen, vähän paremmin mielin. Kokeilemme lähellä tuotettua luomuviljaa, -maitotuotteita, -salaatteja ja ehkä -lihaakin. Lähes kotiin toimitettuna.

Lapsuudenkotini pihan perällä oli pulpettikattoinen ulkorakennus. Kiipesin usein sen katolle, joka oli ylälaidastaan todella korkealla. Kiipeilin myös autotallin katolla ja omenapuissa sekä palotikkaita yläkerran huoneeseeni ja sieltä pois. Tämä kaikki muistui mieleeni sinä päivänä kun lapsi oli päiväkodin kuusessa. En kuitenkaan aio jakaa kiipeilymuistoja lasteni kanssa.

Ulkorakennuksessa oli sauna. Lauantaisin se lämmitettiin, puilla tietenkin. Vesi tuotiin letkulla ja lämmitettiin myös puilla. Saunareissulle äiti otti pakastimesta mukaan omenamehupullon. Saunomisen aikana mehu suli sopivaksi. Kun ulko-oven avasi talvella, valtava huuru ympäröi saunojan. Hangessakin käytiin joskus pyörähtämässä. Saunan jälkeen äiti rullasi papiljotit päähänsä. Katsottiin telkkarista hupiohjelmia, maattiin äidin kanssa sohvalla mahallaan, leuka käsien varassa. En ymmärrä miten pystyimme olemaan sellaisessa asennossa koko ohjelman ajan. Tai miten mahduimme rinnakkain sohvalle.

Viikonloppuisin käytiin pitkillä hiihtolenkeillä peltojen takaisessa metsässä. Veljeni oli tehnyt ladut. Hiihdon jälkeen syötiin mustaherukoita ja katsottiin Tarzan-elokuvia. Kevättalvisina aamuina saattoi päästä hankikannolle kun lähti tarpeeksi varhain. Kaikilla ja varsinkin koiralla oli silloin hauskaa!

Pellolla oli pieni mäki ja mäellä kuivuri, lato ja aiveetorni. Nykyäänkin kotimme seinällä on maalaus joka esittää tuota mäkeä. Talvella siellä laskettiin pulkalla, kesällä syötiin ahomansikoita. Mielipaikkani on vuosikymmeniä ollut aurinkoinen keto tai niitty. (Se alkaa tosin pikkuhiljaa muuttua, kun nykyään ensimmäinen heinikosta mieleen tuleva asia on punkki. Punkkiajatus saattaa jopa parantaa koirakuumeeni.)

Keittiön seinät olivat turkoosit ja kaapistot oranssit. Oviin oli liimattu kaikenvärisiä kukkatarroja. Nurkassa oli puuhella ja sen vieressä oranssi klapilaatikko. Joulukuussa laatikon yläpuolella seinässä oli joulukalenteri. Se oli kova juttu vaikkei luukkujen takana ollut suklaata eikä leluja, kuvia vain. Jouluksi keittiön pöytä siirrettiin ulkoeteiseen ja olohuoneen pöytä keittiöön. Sekin oli kova juttu.

Vaari kuoli kun olin seitsemän. Puhelu tuli varhain aamulla. Menin peiton alle uppeluksiin ja kieltäydyin nousemasta sängystä. En muista itkinkö. En muista lähdinkö kouluun.

Siinä ovatkin melkein kaikki lapsuusmuistoni. Muisti ei siis ole ollut häävi koskaan, mutta viime vuoteen asti olen pärjännyt. Mietin millaisia lapsuusmuistoja omille lapsilleni syntyy. Eilen sanoin ystävälle että pelottaa nuo tulvivat ojat kun ne houkuttelevat lapsia. Ystävä kysyi leikinkö itse koskaan lapsena kuraojassa. Enpä juuri. Leikin joen partailla.