Aamupäivän tein töitä sujuvasti ja innokkaasti. Niitä samoja töitä, joita viime viikolla en jaksanut edes katsoa. Huomasin, että sisäilmatutkimukset on aloitettu: huoneissa siellä täällä on lasilevyjä, jotka nähtävästi keräävät hiukkasia, ja nykyisen työhuoneeni katosta roikkuu kännykän kokoinen värkki joka vilkuttaa vihreää valoa. Lienee aika juosta karkuun, jos valo vaihtuu punaiseksi?
Ruokatunnilla en kipaissut ostamaan suklaata. Olisiko käännekohta viimein tässä? Tapasin viikonloppuna ihmisen joka oli pudottanut 20 kiloa painostaan sitten viime näkemän. Muodonmuutos sai ajattelemaan. Kuukauden päästä joutuu taas edustamaankin, olisi käytännöllistä jos joku vaate mahtuisi silloin päälle. Tässä vielä ehtisi kunnon elämällä nelisen kiloa ja pahimmat pöhötykset saada pois. Tosin olen huomannut että rasva poistuu kehostani aina kasvojen kautta, joten ehtisin saada myös messevän edustusaknen.
Bussimatkan nukuin makeasti. Hain pienokaisen päiväkodista. Lapsi löytyi puusta. Söin kevyen päivällisen, jumppasin vähän ja kävin reippaalla tunnin lenkillä. (Ensin siis vetelehdin koko aurinkoisen tammikuun ja nyt syöksyn lenkille pimeälle, kuhmuraiselle loskakurajäätikölle.) Maa tuoksui. Tammikuussa oli helmikuun sää, helmikuussa on huhtikuun. Kukkapenkeissä on odotettavissa paljon kuolemantapauksia. Hiihto taitaa jäädä vähiin tänä talvena. Luistelu ja kelkkailu sentään onnistui monen viikon ajan. Hohtavista hangista ja kuuraisista puista saimme myös nauttia pitkään. Otan sääilmiöt tyynesti. Olen nähtävästi hahmottanut että tämä on niitä asioita joihin en voi vaikuttaa eikä harmittelu muuta niitä miksikään.
Puoliso tarvitsee auton huomennakin itselleen, mutta kimppakyytijärjestelyt ovat onnellisesti paketissa. Nyt vielä ajoissa nukkumaan niin saan ensimmäisen terveellisen päivän tälle vuodelle. Ruksi seinään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti