Lonkanvetoa

En saa huolehtia muiden asioista, mutta tänä aamuna ei kukaan olisi herännyt ajoissa ellen minä olisi herättänyt. Otin Pikin kyytiin, vein kuopuksen päiväkotiin ja puolison töihin jotta auto jäi minulle. Saimme ehdollisen ajan eläinlääkärille, koska hän oli päivystysvuorossa. Menin eläinlääkärin lähellä asuvan ystävän luokse kylään odotellessani vastaanotolle pääsyä. 25 minuuttia ennen sovittua aikaa lääkäri soitti autosta ja perui: hänelle tuli kiire lähtö toiselle puolelle päivystysaluetta. Lupasi jättää kipulääkettä vastaanotolle. Kysyin, onko hän siis tulossa vielä siellä käymään. Kun luurista kuului joo, olin jo matkalla. Olin koiran kanssa vastaanotolla ennemmin kuin lääkäri. Hän ehti sittenkin tunnustella Pikin jalan ja antaa kipupiikin. Koiraa ei päästetä liikuskelemaan sen enempää kuin tarpeilleen ja kipulääkettä annetaan niin kauan kuin ontuu. Jalassa on joko venähdys tai pieni hiusmurtuma, joka tapauksessa niin pieni ettei sille tehdä mitään. Laskua lääkäri ei ehtinyt kirjoittaa, katsotaan nyt laitanko postissa tulemaan.

Ei, ei se ole irtipoikki.

Vedämme nyt siis vain lonkkaa molemmat. Ei tulisi mieleenikään lähteä metsään ilman kaveria. Mietin millaisella astalolla tästedes pitää varautua sen "karkuun" pääsevän karvajustiinan varalta. Neljän kuukauden ikäinen koiralapsemme saattaa myös pitkästyä päiväkausien narun jatkeena ja sisällä oleskeluun ja keksiä yhtä jos toistakin omaa viihdykettä. Tänään on syöty yksi vessapaperirulla (siis papereineen) ja lippis. Lääkekin onneksi maistuu Pikin mielestä hyvältä.

Iltapäivällä oli vetämätön, haluton ja kummallisella tavalla huono olo eikä ollenkaan ruokahalua. Flunssainen en ollut. Ehkä väsähdin aamupäivän ihmisten ilmoilla olosta. Puoliso sai kyydin työkavereiltaan, ei tarvinnutkaan mennä hakemaan. Irrottelin loppuja peuraverkkoja ja konttasin hetken istutusalueilla mutta aika pian vetäydyin peiton alle. Nousin vasta viemään lasta partioon ja hakemaan lähiruokaostoksiani. 

Illansuussa nostettiin valtaisa harmaasta laudasta nikkaroitu pöytä terassilta sisään. Keräsin siellä täällä pöydänkulmilla roikkuneet taimet sen päälle. Seuraavaksi tulee sijoitteluongelmia kun köynnökset alkavat kasvaa. Ne pitäisi saada tarpeeksi kauas toisistaan, jotta eivät muodosta isoa sykkyrää keskenään. Haastetta hommaan antaa se, että valtaosa taimista on köynnöksiä.

Olen kiitollinen eläinlääkärille pääsystä, keväisestä auringonpaisteesta ja siitä että näin Pikin ilmeen kun se huomasi elämänsä ensimmäisen ampiaisen. Enkä muista että mitään olisi ollut hukassa tänään.