Perheellinen erakko

Pienokainen on nuhainen ja kuumeinen eikä ole ollut pääsiäisen jälkeen päiväkodissa. Sairastaminen ei lapsen vauhtia hiljennä eikä energiaa ja kekseliäisyyttä vähennä. Hirveää sanoa, mutta tuntuu kuin olisi pallo jalassa. Eilinen oli yhtä kiukuttelua ja rähjäämistä, tänään on onneksi ollut sopuisampaa. Väsähdin kahdentoista aikaan kertakaikkisesti kesken Richard Scarryn. Oli pakko päästä hetkeksi nukkumaan. Houkuttelin pienen viekkuuni lupaamalla ettei tarvitse nukkua, tule vain hetkeksi loikoilemaan. Hän veti sikeitä melkein neljä tuntia.

Ruohosipuli

Näin toissayönä hämmentävää unta. Järjestämissäni juhlissa oli iso joukko ystäviäni ja tuttaviani. Juhlien tuoksinassa ystäväni tuli tappaneeksi erään kylänmiehen. Ruumis jäi puutarhaan pressun alle ja unohdin koko jutun. Puolisen vuotta myöhemmin pressuja siirreltiin, ruumis löytyi ja tapaus palautui mieleeni. Ajattelin että täytyyhän tästä poliisille ilmoittaa. Mutta kerronko että tiedän syyllisen? Taisin herätä ennen kuin tein ratkaisun. Hm. Pitäisikö vähän pöyhäistä noita pressuja joilla puutarhamme on somistettu? Pressujen alla pitäisi kyllä olla vain paksuja sanomalehtikerroksia tukahduttamassa rikkaruohoja ja nöyryyttämässä kivikovaa savea.

Saksankirveli

Mietin mahtoivatko koululaiset nähdä samaa unta, kun olivat eilen illalla epätavallisen arkoja. Yöpukuakaan ei uskallettu hakea yksin omasta huoneesta, saati että sinne olisi menty nukkumaan. Ruuhkaa siis sängyssä jälleen.

Mukavahan tässä on olla joutilaana. Tehdä mitä huvittaa. Maleksia kamera kaulassa. Koira pitää elämän rytmissä. Kuormitusta on useimmiten siedettävä määrä, kun tarvitsee huolehtia vain kotiasioista eikä niistäkään kaikista. Silloin tällöin lasten kiittämättömyys, tottelemattomuus ja hangoittelu ylittää siedettävyyden rajan. Päivät ovat illassa yllättävän nopeasti siihen nähden etten tee mitään. Lähes joka päivä saan kuitenkin muutaman tunnin olla omissa oloissani, rauhassa. Aina välillä putkahtaa mieleen vanha tuttu ajatus: olen vapaalla toipuakseni, osaankohan toipua oikein? Teenkö oikeita asioita edistääkseni parantumistani? Pitäisikö funtsia asioita enemmän vai olla kokonaan funtsimatta? Mitä asioita ne olivatkaan? Teen tietoisen läsnäolon harjoituksia, vaikka en joka päivä. Muistan ottaa nuppilääkkeeni samalla kun kaiken muun (kaksi kalaöljykapselia, d-vitamiini, sinkki, verenpainelääke).

Collie 

Kovasti kesken toipuminen vielä on. Sosiaaliset tilanteet, jos väkeä on paljon, kuormittavat ja väsyttävät. Yhtä tai kahta ihmistä kerralla tapaan mielelläni. Kunhan saan olla näissä multaisissa kamppeissani kynnenaluset mustana ja tukka sinne tänne sojottaen eikä tarvitse muistaa mitään. Tänään on partiossa avoimet ovet, kaikki muut menivät mutta minä jäin kotiin. Pian on naapuruston perinteiset lämminhenkiset ja letkeät vappunyyttärit, joihin olemme osallistuneet kaikki ne vuodet kun tässä on asuttu. Tänä vuonna en mene. Musiikkia en kuuntele, en lue kirjoja, en katso telkkaria. Rauha ja hiljaisuus, luonto, tuleen tai horisonttiin tuijottaminen ovat edelleen ne asiat joita kaipaan.

Kun työasiat (melko harvoin) tulevat mieleen, tunnen epätoivoa ja näen seinän edessäni. Hämärästi tajuan, ettei se ole todellinen eivätkä työtehtäväni ole millään lailla ylivoimaisia. Mutta onhan se minulle todellinen niin kauan kuin tämä sairauskin! Pian on kaksi viikkoa kulunut dopamiinilääkkeen aloituksesta ja vaikutukset saattavat alkaa näkyä. Koetan kovasti olla odottamatta liikoja.

Narsissit muuttomatkalla