tiistai 22. huhtikuuta 2014

Päivän työhön tyytyväinen

Toinen pääsiäispäivä. Lapset olivat koko pääsiäisloman ajan vinkuneet että suklaamunat pitäisi piilottaa jotta he saavat etsiä niitä. Koetin kertoa että se ei ehkä ole hyvä idea. Viimein annoin periksi ja piilotin puutarhaan 12 munaa. Aamiaisen jälkeen sai mennä etsimään. Lapset löysivät 11. Pyysivät että minä kertoisin missä viimeinen on. Ihan kuin minä muistaisin! Joko en osaa laskea kahteentoista tai pihalla jossain on nyt (mahdollisesti auringossa nestemäiseksi muuttunut) suklaamuna. Ellei harakka ole vienyt.


Koko päivä meni taas pihahommissa ja naama on entistä punaisempi. Olen aina naureskellut mainokselle jonka mukaan kärsit ehkä tietämättäsi couperosasta. Alkaa tuntua että minullakin on se. Naama punoittaa nykyään ilman aurinkoakin. Tosin punoitus voi kuulemma johtua myös ahdistuneisuudesta. Kaihoisasti muistelen miten rusketuin ennen vanhaan kauniisti vaikka onkin pisamat ja punatukkaista geeniperimää. 

Paiskelin pari kottikärryllistä hevonkakkaa pitkin pihaa ja multaa päälle. Laitoin vallikivillä jämptiin kuntoon yhden istutusalueen reunuksen, jonka epämääräisyys on häirinnyt silmää viime kesästä saakka. Olen ylenpalttisen tyytyväinen lopputulokseen ja itseeni. Ihailin kaikkien aikojen ensimmäistä valkovuokkoani ja jokaista muuta pientä kukkavauvaa, joka punkesi mullasta esiin. Yllättävän moni on selviytynyt lumettomista pakkasista elossa.

  
Lasten kanssa oli tavallista vähemmän kivireen vetoa, koska naapurin lapsista oli heille seuraa koko päivän. Eivät saaneet keskenäänkään riitoja aikaan. Pieninkin kulkee jo mukavasti porukassa mukana. Pääsiäismunista löytyneet aarteet kirvoittivat pitkiä mielikuvitusleikkejä. Puoliso vei varaston rakentamisen lomassa laumansa katsomaan naapurin nyt jo 11-päiseksi kasvanutta karitsakatrasta. Sanomista tuli vain esikoisen englanninkokeeseen valmistautumisesta - siis siitä ettei ole valmistautunut lainkaan eivätkä edes kirjat ole kotona. En silti jaksanut vetää kovin isoa palkokasvia hengitysteihin sillä enkunkokeista on tullut koko ajan kymppejä. Merkillinen lapseni osaa kieltä jo tokana vuonnaan paremmin kuin minä 12 vuoden opintojen jälkeen. Viime viikolla hän piti minulle esitelmän äidin- ja isänkielensä foneettisista eroista.


Jonkun legot ovat jääneet metikköön.

En ehtinyt tänäänkään murehtia enkä märehtiä. Lehteäkään ei ole tarvinnut lukea pariin päivään, tosin yksi surullinen kotimaan uutinen tavoitti minut silti. Koiraa seurailin huolestuneena mutta olo ei ollut aivan yhtä painostava kuin eilen. Irrottelin Pikin noin sataan kertaan pesäkuusista ja pensasmustikoista joiden ympärille se kietoi fleksinsä mennessään jyräämään helmililjoja ja syömään alppiruusua. Ehkä saamme pian juoksulangan paikalleen ja istutusten eteen aidan. Kävin Pikin kanssa illalla ihan vähän metsässäkin kuuntelemassa moniäänistä sekakuoroa, jonka solisteina esiintyivät kuulas, kirkas mustarastas ja aavemainen sepelkyyhky. Kaikkein hienoin oli öinen pissareissu takapihalle. Tähtitaivas oli kirkas mutta päivän lämpö viipyili vielä ilmassa. Täydellinen hiljaisuus ja rauha. Aivan kuin kesäyö. Saunatakkisillaan tarkeni hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti