sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pizzapäivä

Hyväntuulinen, lämmin ja aurinkoinen sunnuntaipäivä alkoi riisipuurolla ja lasten keskinäisellä suunsoitolla aamiaispöydässä. Syömme usein viikonloppuisin aamiaisen nelistään. Puoliso nukkuu yötyön jäljiltä kun kerrankin voi ja anoppi "on kirkossa", katsoo jumalanpalvelusta telkkarista. Minä yritän hillitä pöytäseurueen äänenvoimakkuutta, usein huonolla menestyksellä.

Esikoinen vei Pikin kävelylle ja minä pääsin pullottamaan simaa. Yhtenä vappuna iso pahvilaatikollinen simapulloja oli niin hyvässä tallessa ettei löytynyt ollenkaan. Tällä kertaa tiesin hyvin missä pullojemma on. Suurikokoinen teksti laatikon kyljestä näkyy vaatekaapin päältä sänkyyni. 

Ehdin kärrätä muutaman kuorman multaa istutusojaan ennen kuin puoliso tuli komentamaan terassintyhjennystalkoisiin. Hän puhalsi kompressorilla terassin puhtaaksi ja öljysi sen. Hirveä homma, koko päivän työ, mutta mitä useammin öljyää, sitä harvemmin joutuu kaivamaan tikkuja pienistä jalkapohjista.

Kukaan ei valittanut lounaasta. Söimme kuuteen pekkaan viisi kaupan pakastepizzaa runsaalla valkosipulilla terästettynä. Huugo. Lounaan jälkeen yritin saada kuopusta nukahtamaan hetkeksi. Minä nukahdin, lapsi ei. 

Jatkoin mullankärräystä ja kävin välillä pihakierroksella naapurin puolella. Puutarhaharrastuksen suola on se kun saa samanhenkisen ystävän kanssa töllistellä milloin minkäkin puskan juurella, vaihtaa ideoita ja toisinaan myös jakopaloja. Tällä kertaa sain kotiin tuomisiksi hyvän annoksen suosikkiperennaani jalopähkämöä.

Tieto siitä, etten osallistu vappunyyttäreihin, yllätti, vaikka olen kertonut naapureille tilanteestani. Miten niin, mehän ollaan kaikki tuttuja. Tuttuja kyllä ja kerrassaan ihania kaiken lisäksi. Mutta ei se auta. Väkeä on minulle liikaa heti kun paikalla on enemmän kuin kolme ihmistä ja noissa bileissä on liki 20. En pelkää ihmisiä vaan seuraavaa päivää. Sosiaaliset tilanteet kuormittavat nuppiani niin että seuraavana päivänä jaksan tuskin nousta sängystä. Voihan olla ettei niin kävisi joka kerta, mutta juuri nyt en halua ottaa riskiä. Viime dagen efter oli niin kauhea.

Piki näki ensimmäiset peuransa. Kaksi isoa peuraa lähti valkoiset hännänaluset vilkkuen naapurin pihasta kun olimme iltakävelyllä. Seisahtuivat metsänreunaan katselemaan meitä kunnes Piki avasi sanaisen arkkunsa. Taisi olla aika jännä kokemus koiranpoikaselle, kun haukku ei meinannut loppua ollenkaan. Saunan jälkeen vein Pikin vielä metsään. Saimme taas kuunnella ihanaa konserttia. Joillakin tirpoilla on jo poikasetkin puussa, huhtikuussa!

Posliinihyasintti, Puschkinia scilloides

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti