Psykiatrin vastaanotolla

Puoliso palasi työharjoittelusta jo aamupäivällä ja lähti mukaan psykiatrille. Ovenpielessä luki asiakasystävällisesti nimikkeenä erikoislääkäri. Olimme vastaanotolla tunnin. Lääkäri kyseli ja teki muistiinpanoja, kävi läpi muut paitsi sen pisimmän lomakkeen, joka vaatii enemmän askartelua. BDI:stä näkyi tulevan yksi piste enemmän kuin silloin ihan ensimmäisellä kerralla, keskivaikean masennuksen verran. Muiden lomakkeiden pisteytykseen en ole perehtynyt enkä taida jaksaakaan.

Psykiatri tuntui olevan hyvin kartalla oireitteni suhteen ja osasi sanoittaa niitä virkistävän selkeästi. Tuli vahva tunne siitä etten ole ainoa enkä toivoton tapaus. Opin uusia sanoja, sellaisia kuin katastrofiajattelu ja yliyleistys. Pitäisi pysähtyä huomaamaan että tämä on vain ajatus. Huomaan ajattelevani nyt näin. Ajatukseni ei tarkoita että asiat olisivat todellisuudessa niin. Samaa ovat sanoneet myös työterveyslääkäri ja psykologi. Toisto tuntuu hyvältä ja herättää turvallisuudentunnetta. Nämä tyypit tietävät mistä puhuvat.

Toin esiin takinkääntöni lääkkeiden suhteen. Suhtauduin syksyllä nihkeästi ajatukseen mielialalääkityksestä mutta saatuani siitä avun tunnekuohujen hallintaan olen valmis lisäämään lääkitystä, jos siten voin saada apua myös muihin masennuksen oireisiin. Mulle tänne kaikki heti nyt. Psykiatri kertoi että välittäjäaineita on kolme: serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini. Minulla on serotoniinin takaisinoton estolääkitys essitalopraami, joka kertomani perusteella toimii toivotulla tavalla. Sitä kannattaa jatkaa nykyisellä annostuksella. Rinnalle kannattaa ottaa dopamiinilääkitys, joka lisää aloitekykyä ja jaksamista. Kuukauden verran mennään puolella annoksella ja katsotaan sopiiko lääke, sen jälkeen siirrytään kokonaiseen annokseen (Voxra 300 mg). Jos minulla olisi univaikeuksia, dopamiinilääkitys saattaisi pahentaa niitä. Olen kuitenkin viime aikoina nukkunut kohtuullisen hyvin, niin hyvin kuin lapsi-yötyöläis-kissa-koiranpentuperheessä voi nukkua.

Aamun valoa rannalla

Lääkityksen rinnalle psykiatri suositteli psykoterapiaa. Vaihtoehtoja on kaksi: haemme Kelan kuntoutustuen turvin minulle sopivan yksityisen psykoterapeutin. Kuntoutustuki haetaan vuodeksi kerrallaan ja sitä on mahdollisuus saada kolmeksi vuodeksi. Sitoutuisin käymään terapiassa kerran viikossa ja maksamaan omavastuuosuuden, noin 30 euroa viikko, noin tuhat euroa vuodessa. Toinen vaihtoehto on, että lääkäri tekee lähetteen julkiselle puolelle. Puhahdin että eihän sinne pääse. Monin paikoin ei pääsekään, jonot ovat pitkät, mutta minun kotikunnassani tilanne ei kuulemma ole aivan niin huono. Julkisella puolella terapeutille ei kuitenkaan pääse yhtä taajaan eikä hän välttämättä ole koko ajan sama. Meidän taloudellisessa tilanteessamme tämä jälkimmäinen on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Kysyin eikö terapiassa käynti ole raskasta. On se. Ja jos se ei tunnu raskaalta, siitä ei ole hyötyä.
  Psykiatri antaa työterveyslääkärille ohjeet lähetteen tekemiseksi ja jään odottamaan yhteydenottoa hoitavalta taholta. Psykiatri myös suosittelee mutta työterveyslääkäri kirjoittaa lisää sairauslomaa, jotta nimi paperissa olisi koko ajan sama. Sairausloman jälkeen on hyvä palata työelämään vähitellen Kelan osasairauspäivärahan turvin. Sitä minulla on vielä mahdollisuus saada muistaakseni noin puoleksitoista kuukaudeksi. Työterveyslääkärille sain ajan huomiseksi. Toivottavasti en ole huomenna aivan niin väsynyt kuin viimeksi lääkärireissun jälkeisenä päivänä.

Olisipa aika vekkulia jos noilla mömmöillä saisin elämäni takaisin.

Lääkäriasemalta päästyämme kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja kolusimme menestyksekkäästi pari isoa, hienoa kirpparia. Apteekissa emme käyneet, koska kelakorttini oli - yllätys - hukassa. Illalla onneksi löytyi kotoa.