Irrottelin aitoelämänlankoja toisistaan. Yhdellekään ei kelpaa oma tukikeppi, naapurilla on parempi. Nyt koetan pitää niitä niin kaukana toisistaan - ja kaikesta - etteivät yllä sotkeutumaan. Ulkolämpötila kipusi viimein yli kymmenen asteen ja kiikutin noin puolet taimistani ulkoilemaan. Pilvinen päivä on siihen hommaan paljon parempi kuin aurinkoinen. Iltapäivällä luonto hoiti kastelun.
Ilmavoimat kirkuvat järven yllä
Kävelin Pikin kanssa rannalla ja metsässä. Vielä iltakymmenen jälkeen oli valoisaa, sateen ansiosta tuoksui yhtäkkiä kesältä ja linnut lauloivat kurkku suorana. Elämäniloa puhkuva koira juoksenteli iloisena sinne tänne nyt kun en enää pidä sitä niin tiukassa riehumattomuuslieassa. Pihalla se sai olla jo vapaanakin kunnes karkasi tielle ohikulkijoita tervehtimään. Järvi on sille joka päivä elämys. Jäät ovat mystisesti kadonneet ja tilalle on tullut jotain märkää. Jonain päivänä se on sileää ja sinistä, toisena aivan harmaata, epätasaista ja äänekästä. Uskaltaisiko sitä vähän tassulla kokeilla, ehkä maistaakin?
Tänään kiitän itseäni siitä että maltoin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja nukkua päiväunet. Ja siitä miten kärsivällisesti koulutin jukuripäistä koiraa pois talutushihnan kimpusta. Kiitän myös siitä etten kehitellyt synkkiä ajatuskuvioita. Muutoin olen kiitollinen perheestäni. Fiksuja ihmisiä olen saanut ympärilleni. Itsekin olen nuoruusvuosista paljon fiksuuntunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti