Kyläkoulun hautajaiset

Aika on varmaankin kullannut muistot. Aivan kuin ennen vanhaan olisi kesäisin ollut sellaista leppeää ja sopivan lämmintä säätä aika paljon. Nykyään tuntuu olevan joko järkyttävä helle tai sen vaihtoehtona jäätävä sää. Joskus molemmat mahtuvat samaan päivään. Katsotaan miten ulkona nukkuminen onnistuu kymmenessä asteessa. Luulisin että paremmin kuin sisällä. Täällä on näet edelleen 26 astetta. Kasvit saavat luvan pärjätä ilman sisään kanniskelua.

Vien huomenna puolison ennen viittä aamulla paikkaan josta hän pääsee koulukaverin kyydillä ekskursiolle. Pienokainen on kuumeessa eikä mene päiväkotiin, joten hankkiudun hänen seurassaan psykoterapeutille. Onneksi terapeutti sanoi heti ensi töikseen että voin ottaa vaikka koko perheen mukaan tapaamisiin jos haluan. Keskiviikkoaamuksi anoin esikoiselle koulusta vapaata jotta hän voi olla kuopuksen kanssa kotona sen aikaa kun käyn kaupungissa psykiatrilla. Vapaat päiväni loppuivat ennemmin kuin arvasinkaan.

Tänään tuntui siltä että on taas soitettava 112:een. Kymmenvuotias oli päässyt koulusta ennen kolmea eikä ollut vielä kuudelta tullut kotiin. Onneksi heräsin terassin sohvalta vasta puoli kuusi hermoilemaan. Puhelimeen tai kaverin puhelimeen ei vastattu. Stressipisteitä ropisi mutta viimein tenava suoriutui kotiin. Pidin sadannen luennon siitä miten pitää ilmoittautua kotona tai ainakin soittaa ennen kuin lähtee kavereille.

Anopin jalasta löytyi kysta, ihanan selkeä syy kivulle. Toivottavasti saavat myös hoidettua jalan kuntoon. Syke on edelleen korkea ja vuodepotilaana pidetään. Ettehän te minusta uutta saa vaikka kuinka hoitaisitte, sanoo anoppi aina. Kymmenen vuotta sitten jo arveli ettei hänelle kannata uusia hampaita hankkia. Kuulolaitteen kanssa on konstaillut myös mutta nyt se viimein on tulossa.

Lapset saivat jokunen vuosi sitten lahjaksi uima-altaan, jonka halkaisija on lähes viisi metriä. Se on avaamattomana pakkauksessaan ja toivottavasti yhä kunnossa. Sen täyttämiseen menisi järjetön määrä vettä ja tasaisen alustan löytäminen tontiltamme vaatisi paljon järjestelyä. Päätimme myydä altaan pois. Jotenkin tosi surullista. Toisaalta enpähän joudu kylän lasten vahdiksi altaan reunalle.

Kuntapoliitikot tekivät todella lyhytnäköisen päätöksen, joka pistää ihan vihaksi. Voi miksi miksi raha puhuu aina ja kaikessa. Ja miksi katsotaan aina vain tätä hetkeä, ei ajatella viiden eikä kymmenen vuoden päähän. Päätös ei tullut yllätyksenä mutta iso pettymys se on. Kyläkouluja lakkautetaan vaikka niiden oppilaille ei ole tilaa muissa kouluissa ilman lisärakentamista. Koulutakseja tarvitaan lisää ties kuinka monta, vai venytetäänkö alakoululaisten päivää entisestään. (Ha, olisiko siinä minulle uusi ura. Alan kuskata lapsia kouluun ja koulusta kotiin pitkin kyliä. Ei taida hermo venyä.) Tästä olisi niin paljon sanottavaa että pää meinaa räjähtää, mutta antaapa olla. Your business.

Kuunlilja halii akankaalia, talvio kurkkii sivummalta.