Puska hukassa

Huomasin lumikkotien varressa kukkivan kevätlinnunsilmän ja monta tupasta akileijaa. Enpä ole ennen huomannut. Kai se on tämä hidastaminen, vai pitäisikö nyt jo sanoa pysäköinti, joka avaa silmät huomaamaan kaikenlaista. Piki hinaa metsälenkeiltä mukanaan toinen toistaan suurempia luita. Kohta voimme alkaa koota palapeliä ja katsoa mikä dinosaurus niistä muodostuu. Eläviäkin peuroja nähtiin lenkillä kolme. Niitä ei enää tarvitse pillastuneena haukkua, tuijottaminen ja lipposmainen urahtelu riittää. Pikin pentuhepuleita on ihana katsoa nyt kun viimein uskallan taas antaa sen vouhkata kunnolla.

Aamupäivällä satoi vettä. Nukahdin viltin alle sohvalle, karvakorva veteli sikeitä sohvan vieressä. Yhden aikaan iltapäivällä tokenimme ja huomasimme sään poutaantuneen. 

Kärräämään, kärräämään joka aamu sännätään  
ja kun päivä on ohi niin lisää kärrätään. 

Istutin aronian aitataimet. Olin ostanut kymmenen mutta nipusta löytyi vain kahdeksan. Arvelin että olen vahingossa istuttanut useamman taimen yhtenä. Puoliso nosteli kaikki taimet uudestaan ylös ja kävi juurakot tarkoin läpi, minä tulin perässä ja istuttelin takaisin. Yksi taimi löytyi lisää ja yksi jäi puuttumaan. Jonon jatkoksi istutin suloisen valkoisenaan kukkivan pohjantuomipihlajavauvan.

Lapset kantavat pinoittain ysejä ja kymppejä koulusta vaikken ole nähnyt niiden lukevan kokeisiin. Sellainen ei kai ole nykyään muotia. Tuleeko niistäkin itseltään täydellisyyttä vaativia hikareita? Kun matikankokeesta tuli vain kasi, se oli rankka tappio. Kuiskuttelin lapselle salaisuuden jonka lääkäri on minulle kertonut: työelämässä ja elämässä yleensäkin seiskan taso riittää. Kasi on siis oikein hyvä numero. Ekaluokkalaisilla on ensi viikolla kielisuihku, saavat tuntumaa ruotsin, venäjän, saksan ja ranskan kieleen. Hirvittää jo etukäteen kun olen tullut opettaneeksi lapsille muutaman melko epädiplomaattisen sanan venäjää. Olisiko pientäkään mahdollisuutta ettei ekaluokkalainen muistaisi? Ei.

En ole tänään täysin onnistunut pitämään kurissa itseni väheksymistä ja moittimista. Täällä minä vaan vedän lonkkaa ja teen mitä miellyttää sillä välin kun kunnon ihmiset paiskivat töitä. Palkka juoksee, akka makaa vaikka on ihan terve. Paljon sairaammat käyvät töissä eivätkä valita. Ja sen sellaista. Mikrotuki muuten yllätti lähettämällä uuden salasanan. En ole kuitenkaan toimeentunut hoitamaan sitäkään asiaa. Enkä monta muuta. Mutta olenpahan kärrännyt.

Anoppi on muistellut paljon sitä miten ja mihin kukin edesmennyt sukulainen ja tuttava on kuollut. Tuttuun tapaansa hän muistaa kuolin- ja hautajaispäivämäärät, säätilat, tarjoilut.. no, kaiken. Hän laskee olleensa kahdeksassa sairaalassa, tämä viimeisin on niistä paras. Ruokakin oli lähes kelvollista. Hoitajista hän kertoo puolikielisillä hellittelynimillä. Niin uutta, kaunista, puhdasta ja siistiä, niin hyvää hoitoa - ja yksikköä ollaan lakkauttamassa, hän puhisee. Ja pohtii milloin mahtaa tulla se viimeinen sairaalamatka.