Soittolista

Kiersin Pikin kanssa aamulla leppoisan puolentoista tunnin lenkin ja napsin samalla kuvia. Koetin ottaa kaikki ne kuvat jotka ovat jääneet ottamatta kun kamera ei ole ollut mukana. Kuvista näkee että harjoittelemisen varaa on, mahdollisesti kalustossakin parantamisen varaa. Ensimmäisenä näkemykseni naapurin pikkukaritsoista.

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella

Sen jälkeen olohuoneen ikkunoistakin näkyvä rantakoivikko, kotimaisemani. Tätä ihmeen ihanaa järven kimallusta koivunrunkojen välistä (joka kuvassa ei näy) olen katsellut pitkään monena aamuna ja halunnut purkittaa sen. Kimallus on eri mieltä.

Halusin myös ottaa Pikistä Lassie-tyylisen kuvan, jossa uljas koira seisoo jylhänä kukkulan laella ja katsoo kaukaisuuteen. Ei mennyt kerrasta purkkiin sekään.

Melkein koko matkan lauloin. Pikkulintu oksallaan, Konstan parempi valssi, Laulu kuolleesta rakastetusta, Laivat puuta, miehet rautaa (laulu jolla aina olen saanut lapset syömään ellei millään muulla), Kalastaja-Eemelin valssi, Yö saaristossa, Punatukkaiselle tytölleni (ka, Olavilta puuttuu loppukahdennus), Pariisin taivaan alla, On suuri sun rantas autius, Laula, tyttö! Pitkälti omin sanoituksin, sattuneesta syystä. Siitä onkin aikaa kun on viimeksi laulattanut.

Tarkoitus oli kaivaa savea mutta väsähdin alkuunsa. Nukahdin pihakeinuun ja kun siinä tuli kylmä, siirryin terassin sohvalle. Nukuin koko päivän. Viiden aikaan heräsin kun puoliso kutsui syömään. Illemmalla sain kaivettuakin. Puoliso hitsaili pergolatyömaalla.

Rikollinen palaa aina rikospaikalle, tässä tapauksessa suloisten valkoisten metsätähtien luokse toteamaan että ne ovatkin ketunleivän kukkia. Samalla reissulla tapasimme ehkä maailman suloisimman minikokoisen pystykorvan, jonka perheellä on kesämökki täällä. Kylän väkimäärä alkaa kesää kohti kasvaa kun mökkiläiset palaavat. Piki pelästyi pienoismallikoiraa, pujahti taakseni turvaan ja räksytti sieltä. Pystis vain hymyili ja kaapi ilmaa tasatahtiin etutassuillaan. Tilanne oli hullunkurinen.