Kesälaitumille

Lapset alkoivat kiekua taas kukonlaulun aikaan, kuten vapaapäivinä tapana on. He olivat tänään ihmeen toimeliaita, hyvässä mielessä. Sängynpohjalla toista silmää raottaen komentelin yhtä viemään koiraa ulos ja toista ruokkimaan kissat. Piki oli taas tehnyt asioitaan olohuoneen lattialle, yksi lapsista tuli raportoimaan siivonneensa kaiken. Toinen haki aamulehden laatikosta ensimmäisellä pyytämisellä. Jospa se olisikin aina tällaista.

Kävin hammaspesu-päivävaatteet-aamiaiselle-väsytystaistelun. Tarjoilin riisipuuron mellakoivalle kolmikolle ja kiskaisin multaiset haalarit päälleni. Illalla jäi hommat vähän kesken. Viimeistelin pensasaitaa varten muokkaamani istutusalueen. Laitoin luonnonkivireunuksen ja haalin roskakatostyömaan alta soraa saadakseni nurkkauksen siistiksi, ja siisti siitä todella tulikin. Olen oikein tyytyväinen. Kevätkaihonkukkaa istuttelin sinne tänne maanpeitteeksi. Toivottavasti leviää hanakasti pensasaidan alustaksi.

Naapurin pikkukaritsat ovat päässeet kesälaitumille. Niitä käytiin ihailemassa ensin Pikin ja keskimmäisen kanssa (molemmat talutushihnassa, lapsi haukkui enemmän), sitten kävin kameran kanssa ja illemmalla vielä kuopuksen kanssa. Pikkuruiset tikkujalkaiset otukset hyppelivät ketterästi kiveltä toiselle ja löivät päitään yhteen. Niistä lähti hyvin pieni mää. Se kaikkein pieninkin epävarma eläjä oli paijattu tuttipullon avulla jaloilleen ja juoksi muiden mukana. Ihania valkoisia otsatukkia ja hännänpäitä. Piki asettautui laitumen aidan ääreen aivan kuin teatterin katsomoon.

Puoliso kiersi pitkällä vipuvarrella ruuvipaalut maahan roskakatosta varten. Esikoinen ja minä pitelimme mongolianvaahteraa poissa tieltä. Ehkä puskaressukasta jotain jäi jäljelle. Illansuussa puoliso hitsasi valmiiseen alustaan eilen tekemänsä katoksen metallirungon. Lopputulos oli hullunkurinen, varsinkin kun siirsimme roskiksen kehysten sisään.

Anoppi taikoi lounaan. Kukaan ei leiponut mitään. Pakastimesta kaivettiin vierasvara-suklaakurpitsakakku. Eihän meillä käy yllätysvieraita. Tai käy, mutta vasta sitten kun kaikki vierasvarat on syöty. Silloin puolison sukulaiset soittavat että tullaan vartin päästä.

Tällaiset päivät ovat hyviä. Puuhaamme puolison kanssa pihalla ja suunnittelemme samalla seuraavia projekteja, heittelemme hölmöjä ideoita ilmaan. Lapset ovat tallessa ja turvassa, viihtyvät eivätkä rähjää. Aamusta iltaan on tekemistä ja valmistakin tulee. Voi seisahtua katsomaan kättensä jälkiä ja olla tyytyväinen. Tulee mieleen, että ennen vanhaan ihmisillä oli elantonsa hankkimisessa niin kova työ ettei ehditty masentua. Ei märehditty menneitä eikä huolestuttu tulevasta ainakaan ihan niin paljon kuin nyt, koska kädet olivat täynnä työtä. Työt olivat konkreettisia, tulokset silminnähtäviä eikä työnsä merkitystä tarvinnut miettiä. Yölläkään ei varmaan tarvinnut murehtia, kun uni vei mennessään työteliään päivän jälkeen. En tiedä mutta kuvittelen.