Psykoterapia alkaa

Tänään olin ensimmäisen kerran mielenterveystoimiston asiakkaana. Tapasin psykiatrisen sairaanhoitajan, psykoterapeutin ja mikähän hänen kolmas tittelinsä olikaan. Ehkä ryhmäterapeutti? Nuori nainen vaikutti hyvin lupaavalta yhteistyökumppanilta. Hän piirsi elämääni fläppitaululle sitä mukaa kun siitä kerroin ja sanoi että masennuksen taustalla on yleensä nämä kolme asiaa tai joku näistä kolmesta:
- surematon suru
- purkamaton viha jotakuta toista tai itseä kohtaan
- arvaas muistanko sen kolmannen.

Tunti tuntui viideltä minuutilta tämän ihmisen seurassa. Pääsimme vain vähän alkuun, mutta käynnistä jäi hyvä ja toiveikas fiilis. Tapaamme uudestaan ensi viikolla. Minä olen aina se joka määrää mitä asioita käsitellään. Terapeutti varasi minulle oitis ajan myös psykiatrin vastaanotolle, koska Kela vaatii nyt sairausloman yhä jatkuessa psykiatrian erikoislääkärin kirjoittamaa B-lausuntoa.

Terapeutti ihmetteli miksi minulle on määrätty toinen mielialalääke serotoniinilääkkeen rinnalle, eikö mieluummin olisi kannattanut määrätä isompi annos serotoniinilääkettä. Kerroin hänelle että lääkkeet auttavat eri asioihin. Serotoniinilääkitys tasaa äärimmäisiä tunnetiloja ja laskee puolestani kymmeneen. Dopaniinilääkkeen pitäisi parantaa toimeliaisuutta. Tuntui hämmentävältä joutua kertomaan tämä ihmiselle jonka olettaisi tietävän näistä asioista minua enemmän.

Poikkesin katsomaan anoppia, joka on samassa talossa vuodeosastolla. Sain ansiotonta arvonnousua, sillä hänelle jäi se käsitys että tulin varta vasten häntä katsomaan. En viitsinyt siinä potilashuoneessa huudella huonokuuloiselle anopille että tulen kallonkutistajalta ja odottelen bussia jolla pääsen kotiin. Tapasin fysioterapeutin, jonka mielestä lonkka- ja jalkakipu on lähtöisin selästä, vaikka selkä ei olekaan kipeä. Kipu on yhä kovaa eivätkä tähänastiset kipulääkkeet ole auttaneet kuin hetkeksi. Lääkäri toivon mukaan määrää jotain tujumpaa. Häntä vasta odoteltiin kun lähdin bussille.

Koira ei kakannut tavallista varhaisemmalla aamulenkillä, joten osasin odottaa haiskahdusta kun palaan kotiin. Haju olikin tajunnan räjäyttävä mutta koiraa ei näkynyt missään. Vinkumista kuului lastenhuoneen oven takaa. Koululaiset olivat jättäneet oven raolleen, koira sujahtanut huoneeseen ja ovi mennyt kiinni. Koira löytyi sängystä ja läjä lattialta. Viimemainittu oli suunnilleen saman kokoinen kuin koira itse meille tullessaan.

Loppupäivän kaivoin savea ja kannoin lankkuja puutarhassa. Pystytimme puolison kanssa myös pätkän koira-aitaa tontin rajalle. Aidantolpat ovat harjaterästä. Kokonaisuus maastoutuu yllättävän hyvin. Puutarhapuuhien välissä kunnostauduin laittamalla perheelle ruokaa. Valitsin varman suosikin, juustoisen lihamakaronilaatikon. Maittoi kaikille. Yksi ruokailija tosin putosi tuolilta kesken aterian ja annos lenteli pitkin lattioita. Onneksi meillä on nelijalkainen rikkaimuri.