Ihmisten parissa

Kuuma heti aamusta alkaen. Koira kompastuu kieleensä. Kävin suihkussa, veistelin kilon säärikarvoja pois ja tein lähtöä peräkonttikirppikselle. Tai lähinnä sen yhteydessä järjestettyyn perennanvaihtoon. Lainasin puolison shortseja kun en omiani yllättäen löytänyt. Laitoin lompakon hanskalokeroon ja nostin taimet kyytiin. Aloin etsiä lompakkoa. Ei voi olla totta, otinhan minä sen mukaan. Palasin omia jälkiäni sisälle ja tutkin jo uusi hiki päässä kaikki mahdolliset paikat mihin olisin voinut sen käsistäni laskea ja unohtaa. Epäilin että kuopus, joka kävi autossa, on ottanut sen. Lähdin lopulta ilman lompakkoa toivoen että juuri tänään ei poliisi pysäyttäisi ja kysyisi ensimmäisen kerran 28 vuoteen ajokorttiani.

Vein vaihtoon  kolme laatikollista taimia, toin kotiin kaksi. Muutaman minulle ennestään tuntemattomankin perennan. Upea, tummanpunainen, samettisena hohtava esikko tuotiin minulle henkilökohtaisesti.

Suklaakirsikka

Viimevuotiseen tapaan vietin lähes koko parituntisen naapurini kanssa kasvien luona. Ihmiset kyselivät meiltä kaikista paikalle tuoduista kasveista aivan kuin ne olisivat meidän. Ja kyllä me aika paljon niistä osasimmekin kertoa. Kotipihaan kurvatessa tuli mieleen että lompakko saattaisi olla hanskalokerossa. 

Loppupäivä meni lapiota, istutuskauhaa, kastelukannua ja sopivia istutuspaikkoja etsiskellen. Puoliso rakensi pergolaa. Naapurin lapset ulkoiluttivat niin lapsia kuin koiraakin. Anoppi nukkuu yötä päivää hirmuisen kipulääkkeensä vuoksi. Kuljin pihalla haltioituneena: suklaakirsikka ja kriikunapuut ovat puhjenneet kukkaan. Koskaan niissä ei ole ollut näin paljon kukkia. Joka kerta tuntuu kuin tämän ihmeen näkisi ensimmäistä kertaa.

Kriikuna

Kymmenen aikaan illalla seisoin tontin rajalla juttelemassa naapurin kanssa eilisiltaisesta kissaepisodista, kun naapuri yhtäkkiä huusi lastani nimeltä: älä juokse sen veitsen kanssa! Kuopus juoksi edellä, keskimmäinen perässä suuri keittiöveitsi kädessä. Totesin rauhallisesti naapurille että tällaista tämä meidän arki on ja lähdin selvittelemään tilannetta. Kuopuksen olin laittanut jo tuntia aiemmin nukkumaan.

Lapset olivat paistaneet pienen valmispizzan ja jakaneet sen kolmeen osaan. Minulle ei selvinnyt miksi veitsen kanssa piti jakotilanteessa juosta talon ympäri. Eikä sekään, miksei oltu jo kauan sitten nukkumassa. Iltapalahan oli syöty jo ajat sitten, yhdet hampaatkin pesty. Puoliso oli keskittynyt johonkin muuhun. Illan päätteeksi vielä koirakin sai hepulin ja lähti lällätellen sata lasissa karkuun kun kutsuin sitä luokseni. Rymysi tietenkin myös istutusalueiden läpi.

Kiittäminen on unohtunut. Tänään kiitän itseäni peräkonttikirppikselle suoriutumisesta, yhdestä halauksesta ja teeleipien leipomisesta iltapalapöytään.

Piki näkee kimalaisen.