Hyviä ajatuksia

Psykiatri kävi työhönpaluukeskustelun läpi lähes lause lauseelta ja kyseli mitä siitä ajattelen ja millaisella mielellä olen keskustelun jälkeen. Hän ei tehnyt palaverissa muistiinpanoja, miten hän saattoi silti muistaa noin hyvin? Kerroin että olo on kuin kiinni jääneellä vankikarkurilla vaikka moni asia nähtävästi onkin työpaikalla paremmin kuin sieltä lähtiessäni. Puhuimme työpaikastani ja työtehtävistäni ja ihmeekseni osasin sanoittaa monia asioita aika hyvin. Kai ne ovat pääkopassa sittenkin sairausloman aikana itsekseen muhineet. Psykiatri sanoi että minulla on hyviä ajatuksia ja rohkaisi tuomaan niitä esiin työpaikalla. Hm, en aivan hahmota mitä ne minun hyvät ajatukseni mahtavat olla.

Valehtelin kun sanoin etten valmistaudu töihin paluuseen mitenkään. Laitoin kynsiin lakkaa jotta lopettaisin niiden pureskelun. Kynnet ja sormenpäät on järsitty melkein ensimmäiseen niveleen asti. Ja kutiavat perintökorvat raavittu niin että ne vuotavat ja ovat lukossa, mikä ei tässä huushollissa ole pelkästään huono asia.

Juoksutin koiraa metsässä, heitin keppiä ja käpyä ja koira hyppi mättäikössä hassunkurisesti tasajalkaa niiden perään. Aina kun koira oli hakureissulla, keräsin muutaman puolukan. Tasku oli täynnä kun jatkettiin matkaa. Pelkäsin että kotiin päästessä taskusta löytyy valmista hilloa. Huomenna pitää mennä uudestaan astian kanssa. 

Tapasin metsässä naapurin juniorin, jonka kanssa on ollut puhetta kitaransoiton opetuksesta. Hän on laittanut kuntoon vanhan kitaransa ja lupasi tulla sen kanssa meille joku ilta. Pitäisi vain saada tuleva oppilas jotenkin pehmitettyä. Hän ei näet halua opetusta. Hän haluaa vain osata. Ja on sitten niin äärimmäisen jääräpäinen ettei tosikaan. Keneen lie tullut. Sen sijaan nuori säveltäjämme innostui kovasti mahdollisuudesta kokeilla kitaransoittoa.

Lapset eivät ulkoilleet lainkaan paitsi esikoinen, joka kävi juoksujalkaa keräämässä muumio-omenat yhteen ja hyvät pudokkaat toiseen ämpäriin.

Istutin valkomaksaruohon, gladioluksen, kirjopuntarpään ja kiiltoleimun, jotka ovat odottaneet purkissa koko kesän että löytäisin niille paikan. Leivoin punaherukka-kesäkurpitsapiirakan. Lapset söivät iltapalaksi. Pienin tosin vain pinnan ja pohjan. Piirakan lisäksi iltapalalla oli oman maan herneitä ja oman puun omenia.

On surullista, että ihmisellä on virtaa kaivaa 60 senttiä syvä istutusalue vadelmille, kärrätä se täyteen hyvää multaa, istuttaa, tukea ja hoitaa vadelmia ja kerätä marjat mutta ennen kuin hän jaksaa tehdä niistä mitään, ne homehtuvat jääkaappiin. Pääsee yli koirasta muttei koiran hännästä, on puolisolla tapana sanoa. Muistaakseni kyse on kirpusta. Onneksi herukat ja puolukat ovat kestävämpiä.

Aamulla varhain puolison kanssa terapeutille. Ja kyllä, nukun yhä Pikin kanssa terassilla. Lapset sentään jo sisällä.