Ennen yhdeksää sujahdin koiran kanssa kauppareissulle. Puoliso kerrankin kotona ja hoitaa aamutoimet, voi kävellä vähän pidemmän kuin hätäisen pissatuslenkin. Menimme metsän kautta, mukavampi vaihtoehto kuin paahteinen asvaltti. On se vaan ihana koiranpoikanen. Niin nuori vielä ja osaa niin mahdottoman nätisti odottaa kaupan pihassa. Nätisti osaa myös kulkea hihnassa silloin kuin vain haluaa. Jolkottelee fleksin sallimissa rajoissa tien vasenta reunaa ja ohittaa taluttajan aina vasemmalta. Ja asioille hakeutuu aina pitkälle pöpelikköön jos sellainen vain on tarjolla.
Nelivuotias kertoi olevansa jo melkein aikuinen. Sitten kun hän täyttää viisi, hän on vielä melkeämmin aikuinen. Murunen on vielä niin pieni ja suloinen ja osaa ottaa siitä kaiken irti. Koetan painaa nämä hetket mieleeni. Vaahtosammuttimen kokoinen sähikäinen joka ei osaa kävellä vaan juoksee ja hyppii - ja käyttää älypuhelimen kosketusnäyttöä kuin olisi syntynyt se kädessä.
Eikä yksikään lapsi rähjännyt melkein koko päivänä nyt kun isä oli kotona. Puolison kokkaama kaalikeitto aiheutti vähän meteliä mutta jollain ihmeen konstilla sekin tuli syötyä.
Puoliso ilmoitti jo viikolla keräävänsä viinimarjat lauantaina. Ei edes että kerätään vaan että hän kerää. Ihmettelin itsekseni. Tämä on ensimmäinen kerta kun hän osoittaa mitään kiinnostusta marjapensaita kohtaan. Tänään menimme yhdessä puskiin, lapsetkin tulivat vähäksi aikaa. Kysyin onko anoppi luennoinut puolisolle että marjasato pitää huolehtia talteen. Ei ole vielä, vastasi puoliso. Ajattelin hoitaa homman ennen kuin ehtii.
Uusi mehumaija pääsi heti töihin. Kolmesta pensaasta tuli mukavasti satoa. Keitimme maijallisen punaista ja toisen mustaa viinimarjaa. Olo oli juhlallinen ja vähän leuhka: tässä sitä vaan säilötään oman puutarhan satoa, omin käsin istutettujen pensaiden marjoja. Lopuista mustista puoliso tekee hilloa. Tiedän että yksin en olisi saanut marjoja kerättyä, luultavasti en edes aloitettua. Ehkä puolisokin tiesi. Joka vuosi olen kerännyt marjat yksin, perannut ne ja pakastanut puolen litran rasioissa. Olen onnellinen että tämä vaihe elämästä on jäänyt taakse. Tästälähin maija hoitaa homman.
Mainitsin että eräs ystävämme on parhaillaan Talviaisissa. Mitkä ne on, kysyi esikoinen. Ihanaa! Nyt kaikki miettimään mitä talviaiset voisivat olla. Ehkä jonkinlainen talviteemainen juhla tai kilpailu kesän kuumimpaan aikaan? Tai ehkä juuri tällainen talkoopäivä, jolloin yhdessä säilötään puutarhan satoa talven varalle? Vai ovatko talviaiset sittenkin hassuja pieniä valkoturkkisia satuhahmoja?
Ja lopuksi hevonkakan kärräystä. Lupasin itselleni kärrätä kolme kuormaa mutta taisi niitä mennä kuusi. Sitten kakka loppui. Tällaisina päivinä ei ehdi eikä muista murehtia, ahdistua eikä lamaantua. Oli hienoa olla pitkästä aikaa puolison kanssa yhteisellä työmaalla (jos lastenkasvatusta ei lasketa). Hienoa oli myös se että puoliso hoiti kasvatuspuolen tänään ihan yksin.
Psykiatrilla käynnin jälkeen mieleeni tuli joku tosi olennainen juttu mikä pitää hänelle muistaa kertoa. Se katosi päästäni ennen kuin ehdin kirjoittaa muistiin. Ei ole ajatusta sen koommin näkynyt. Vastaanotolla suusta vain ryöpsähtelee asioita. Täytyy luottaa että ne ovat juuri ne asiat joiden pitääkin tulla sanotuksi. Mieli tekisi silti saada muistilappu kirjoitettua ennen seuraavaa käyntiä.
Viime syksyn taimivaihdosta saatu päivänlilja avasi tänään ensimmäisen kukkansa, joka sai tarhurin huudahtamaan ihastuksesta.
Tarhapäivänlilja Hemerocallis hybr. 'Frans Hals'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti