Kakka päivä

Käsittämättömän kiukkuinen pikkuihminen aloitti rappauksia pudottelevan raivoamisen heti aamusta ja lopetti vasta iltapuuron jälkeen. Veikkasin janoa ja nälkää mutta känkkäränkkä ei lähtenyt elintarvikkeillakaan. Ja kun kiukuttaa, ei voi sanoa selkeällä äänellä mikä mättää niin että äitikin ymmärtäisi vaan pitää vinkua, kitistä ja parkua teatraalisesti. Lisäksi pienin ja isoin jaksoivat lällätellä toisilleen kaiken päivää ihan älyvapaista asioista. 

Lapsilla on usein hauskaakin keskenään, mutta äidille heillä on enimmäkseen vain tilauksia, vaatimuksia ja reklamaatioita. Ja käskenpä mitä vaan, ei tapahdu. Jossain kohtaa päivää tämä vuoden äiti käytti lapsistaan ilmaisua paskiaiset. Näin miten isoin sai siitä haavan sieluunsa, mahtaako unohtaa koskaan. Hän tuli aamukahdeksalta herättelemään minua ja kertoi käyneensä koiran kanssa ulkona. Tähän luottaen venyin terassin sohvalla ja hoidin kaikessa rauhassa omat aamutoimeni ennen kuin aloin hankkiutua lenkille. Mutta mistä tuleekaan tuo haju? Tässä asiassa nenäni ei erehdy koskaan. Lapsen huoneesta löytyi koiran väsäämä torttu. Lapsi sentään aika vähällä jupinalla siivosi sen. Oli käynyt ulkona juu, mutta sen verran lyhyesti ettei koira ehtinyt hoitaa asioitaan. Muistutin hänelle mikä on koiran ulkoilutuksen perimmäinen tarkoitus.

Posti toi Kelan kirjeen jossa selostettiin jotain työnantajalle maksetuista sairauspäivärahoista, kehotettiin toimittamaan uusi erikoislääkärin B-lausunto mikäli sairausloma jatkuu syyskuulle ja kerrottiin että jos sairastan vielä tammikuussa, minulla saattaa olla oikeus sairauseläkkeeseen. Niin varmaan.

Juttelin naapurin kanssa ja sattumalta tuli puheeksi koulun alku. Minä olisin lähettänyt koululaiset matkaan vasta viikon kuluttua maanantaina, mutta koulu alkaakin jo ensi viikolla. Lukeehan se todistuksissa, mutta olisin etsinyt nekin käsiini vasta ensi viikonloppuna. Mitenkähän sitä oppii taas olemaan huolehtimatta koululaisten asioista ja ottamaan vastaan siitä seuraavia wilmaviestejä.

Päätin että koska on muutenkin kakka päivä eikä ole ihan järjettömän kuuma, voin hyvin ruveta kärräämään hevonkakkaa uuteen kukkapenkkiini. Ensin piti vain punnertaa viimeinen siirtonurmen pala alta pois (puoliso auttoi) ja levittää sanomalehdet. Nyt kakka peittää koko penkin. Ja tämä kaikki tietenkin kevyt vaaleanpunainen hellemekko päällä ja ne vaaleanpunaiset reiälliset muovikengät jalassa.

Esikoinen jatkoi lukuharrastustaan. Kärrätessäni kuuntelin kuinka hän terassilla luki naapurissa asuvalle kaverilleen saman Miinan ja Manun samalla hassulla äänellä ärrät ja ällät vaihtaen ja molempia nauratti. Tuli hyvä mieli. Kaverukset ovat jo olevinaan niin isoja ettei tuollaisia pikkulasten kirjoja kehdattaisi noin vain lukea, mutta vitsin varjolla se käy hyvinkin. Huomasin itsekin vaihtelevani kirjaimia kun kävelin pienten kanssa puutarhassa ja suustani pääsi: katsokaa, tuolla on västärätti!

Kosmoskukka, ikisuosikkini yksivuotisista