maanantai 11. elokuuta 2014

Sapettaa

Yöunet jäivät vähiin, sillä puoli kolmen aikaan heräsin luultavasti sappikohtaukseen. Liikaa synttäriherkkuja, varsinkin munavoita. Koetin jotain saada tulemaan ulos jommasta kummasta päästä ja samalla jumppasin pistävää kipua pois lapaluun alta kauttaaltaan tuskanhien peitossa. Jossain vaiheessa vointi parani sen verran että saatoin palata nukkumaan. Aamuun mennessä kaikki vaivat olivat poissa. Nelisen vuotta sitten ensimmäisen sappikohtauksen saadessani olin varma että se on vähintään sydänkohtaus ja kuolen siihen paikkaan.


Koululaiset pelasivat jo wiillä kun heräsin vähän seitsemän jälkeen. Viidesluokkalainen lähti muitta mutkitta koulutielle kun vain kysäisin tietääkö hän mitä kello on. Tuntia myöhemmin yhä yöpukuun sonnustautunut tokaluokkalainen ei ollut kuulevinaankaan komentoja. Korostin ettei ole minun vikani ja häpeäni jos hän myöhästyy vaan hänen omansa. Ei vaikutusta. Viimein koulukuraattorilla uhkailun jälkeen sujahti lähtövalmiiksi kolmessa minuutissa. Pelkäsin että tulee sota kun selviää etten olekaan lähdössä saattamaan. Ei tullut. Parin kysymisen jälkeen uskoi ja tyytyi lähtemään omin nokkineen. Vapauden tunne koululaisten lähdön jälkeen oli.. no, vapauttava. Valtaisa. Hyökyvä.


En löytänyt shortsejani. Kävin ilman pihalla ottamassa valokuvia. Kirkkaassa auringonpaisteessa ei saa hyviä kuvia paitsi jos kohde on kasvien siimeksessä. Kyykin pusikoissa tsuumailemassa kesäkukkia, jotka nerokkaasti olen kylvänyt niin että matalammat jäävät korkeampien taakse ja osa kokonaan perennojen peittoon.


Housujen löydyttyä hain naapurista ison pinon muoviruukkuja ja toisesta naapurista samaan säkkiin kurpitsaa. Tapasin iki-ihanan vasta uuteen kotiinsa muuttaneen pikkuruisen havannankoiran pennun. Miten mikään olento maailmassa voi olla niin vastustamattoman suloinen!


Koululaiset palasivat ja kitinä alkoi. Kyllä, tietokoneelle pääsee vasta kun on ulkoillut kaksi tuntia ja tehnyt läksyt. En kyllä varmasti mene ulos, olen ulkoillut tänään jo ainakin miljoona tuntia ja en tee läksyjä vielä ja ruoka on pahaa ja niin edelleen. Vetäydyin mummolaan lukemaan Mustosen pokkaria. Sivulla 27 nukahdin ja heräsin illalla puoli kuusi siihen että sataa. Koko perhe löytyi tietokoneiden äärestä. Ulkoilematta, läksyt tekemättä ja päivällinen syömättä. Eteisen matot ja lasten terassipedit sateessa. Mitä, sataako siellä? Päivälliselle tultiin huutaen ja raivoten ja ruoka oli yllättäen pahaa. Kilahdin ja lähdin pois. Puoliso ilmeisesti sai perilliset jotenkin ruokittua.


Kysyin puolisolta lähteekö hän mukaan iltalenkille. Ihmeen kaupalla hän suostui! Läksyt ja iltatoimet on hoidettu hieman vähemmällä raivoamisella ja lapset saateltu ihan oikeisiin vuoteisiin sisätiloihin. Vähintään kaksi tosin on luultavasti livahtanut minun terassisohvalleni. Pitää mennä hätistämään ennen kuin kukaan kovin painava nukahtaa siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti