Isä lähti kotiin

Aamupalan jälkeen lähdimme lenkille koko perhe. Piki ja minä jalkaisin, muut pyörillä. Kuljimme avarien, aurinkoisten peltomaisemien läpi, hevos- ja lehmälaidunten ohi. Pieninkin jaksoi urhoollisesti ajaa itse apupyörineen. Paluumatkalla sovittiin että on aika ottaa apupyörät pois. Kotona kokeiltiin saman tien. Kun ei heti sujunut, lapsi valahti pieneksi mytyksi tienlaidan kivelle: Ei onnistu, se on liian vaikeaa. Mitkään selittelyt ja lohduttelut eivät saaneet häntä kokeilemaan uudestaan. Ehkä huomenna?

Puhelin kertoi että isän avopuoliso oli soittanut poissaollessamme. Tiesin heti. On vain yksi asia minkä vuoksi hän soittaisi minulle. Hetken päästä veljeni soitti ja kertoi sen minkä jo tiesin: isä on kuollut viime yönä. Tunsin valtavaa helpotusta. Neljä ja puoli vuotta hoitokodissa tuntematta enää ketään ei välttämättä ole ollut hääviä elämää, mutta nyt hän on vapaa. Hän on viimein päässyt kotiin. 

Lounaspöytään sytytin kynttilän ja kerroin suruviestin lapsille. Ruuan jälkeen menin metsään ja päästin Pikin irti. Saman tien se huomasi peuran ja sitten mentiin, peura edellä ja koira perässä. Ääneti ja aika kovaa. Lopun päivää vietin puutarhassa: kitkin, leikkasin lampaille nurmikkoa, istutin koristeheinää. Puuhastelin tyynenä ja tyytyväisenä. Eiköhän surukin jossain kohtaa tule lääkityksestä huolimatta.

Illalla koko perhe laittoi saappaat jalkaan ja lähti metsään ihmeen vähin vastalausein. Kiersimme rantaa pitkin pienen lenkin ja keräsimme kantarelleja ja tatteja. Yksi lapsista katosi matkan varrella. Kolmikkomme on yliveto järjestämään ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kotiin tullessamme oli jo hämärää. Kadonnut lapsi löytyi kotoa.

Puoliso tuli iltamyöhällä kertomaan että samainen lapsi on käyttänyt visa-korttiani eilen ja tänään. Ei tunnu erityisen miellyttävältä tulla ryöstetyksi omassa kodissaan ja ryöstäjänä oma lapsi. Jos lapsen sähköpostiliikenne ei kulkisi isän kautta, homma olisi saattanut jatkua pitkäänkin minun huomaamattani. Kolmivuotiaasta asti kullanmurumme on naahinut kakkuja, nakkeja ja limsaa mutta tämä on jo ihan omaa luokkaansa. En tiedä mitä tehdä. Puhuttelen tietysti ja piilotan lompakkoni mutta eihän se riitä. Sain kuulla ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, puolison visaa oli käytetty myös ja asiasta keskusteltu, sovittu ettei tule ikinä toistumaan eikä äidille tarvitse kertoa. Mitähän muuta minä en tiedä?

Ilotulitteet paukkuvat rannoilla mutta aion silti yrittää terassilla nukkumista. Köynnösmajassa palaa ensimmäisen kerran kynttilä. Aamulla vielä luulin sytyttäväni sen venetsialaisten kunniaksi mutta siitä tulikin isäni muistokynttilä.