keskiviikko 13. elokuuta 2014

Työterveysneuvottelu

Aamuneljältä alkoi sataa ja puoliso heräsi järjestämään lapset terassilta sisälle. Minä en kuullut mitään eivätkä taivasalla nukkuneet lapsetkaan olleet sateeseen heränneet. Vasta lähempänä kahdeksaa nousin ja lähdin koiran kanssa lenkille. Sillä välin koululaiset lähtivät, vahingossa myös pienempi, jolla koulu alkoi tuntia myöhemmin. Molemmat muistivat pakata reppuunsa kotiavaimen.

Ensimmäinen bussimatka uuden liikennöitsijän kyydissä. Hirvitti istua kaupunkiliikenteeseen suunnitellussa autossa jossa ei ole turvavöitä eikä käsinojia, kun vauhtia on matkan varrella välillä 80-100 kilometriä tunnissa ja alkumatkasta kiharainen viiden kilometrin erikoiskoe. Pankkikortti ei enää bussissa käy ja töissä käynti bussilla taitaa olla tästedes aika mahdotonta. Kaupungista lähtee autot tänne kahden ja viiden aikaan iltapäivällä.

Tapasin työterveyslääkärin vielä aiemmin kuin oli sovittu. Ehdimme jutella puoli tuntia ennen palaverin alkua. Kerroin miltä tuntuu: en usko että pystyn palaamaan nykyiseen työhöni. Minulla on muutostoiveita joiden toteutumiseen en enää jaksa uskoa. Kaupanpäällisenä se etten näe työni merkitystä. Jos vain on jokin muu vaihtoehto jonka avulla pääsisin elämässä eteenpäin, tarttuisin siihen mielelläni. Lääkäri arveli että voisin viihtyä hyvin jossain aivan muunlaisessa työssä. Hän ei puhunut kuntouttavan työkokeilun kohdalla Kelasta mitään vaan eläkevakuutuksesta. Psykiatri taas on puhunut vain Kelasta. Otapa näistä selvä terveenäkään.

Palaverissa esimieheni kertoi työpaikalta hyviä uutisia. Henkilöstöä on vaihtunut ja sen myötä ilmapiiri keventynyt ja yhteistyö lisääntynyt. Etätyömahdollisuus on ilman muuta olemassa, samoin työtehtävien uudelleenjärjestely neljän työntekijän kesken. Sijaiseni jatkaa vielä vähintään kaksi kuukautta ja pystyy kaikessa rauhassa opettamaan minulle uudet systeemit. Voin ottaa alkuvaiheessa työtehtäviä ja vastuuta juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Ja sokerina pohjalla isännöitsijä myönsi viime viikolla että sisäilmassa saattaa olla jotain ongelmaa! Kahdesta työhuoneesta on mitattu raja-arvot ylittäviä kuitumääriä ja kuitujen lähde on nyt paikallistettu. Ilmastointi jäähdyttää nykyään niin tehokkaasti että työntekijöillä on ollut villapaidat päällä koko kesän.

Suureksi hämmästyksekseni käänsin kelkkani. Pomo esiintyi niin vakuuttavasti että lupauduin kokeilemaan työhön paluuta osasairauspäivärahan turvin kuudenkymmenen prosentin työajalla siten että teen kaksi päivää viikossa toimistolla ja yhden kotona. Tämän pehmeämpää laskua on vaikea kuvitella. Jos en pärjää, voin aina palata muihin vaihtoehtoihin lääkäreideni kanssa. Työhön paluun kokeileminen ei sulje muita ovia. Samalla porukalla pidetään seurantapalaveri ennen osasairauspäivärahakauden loppumista. Työterveyslääkäri kutsui tulemaan vastaanotolle pari viikkoa työhönpaluun jälkeen. Mielenterveysklinikalla jatkan terapeutin tapaamisia noin kerran kahdessa viikossa ja psykiatrin tapaamisia noin kerran kuussa. Ei tässä ainakaan heitteillä olla. Minun tehtäväkseni jäi selvittää Kelasta paljonko osasairauspäivärahakautta on jäljellä ja mikä on sen päättymispäivä. Huhhuh.

Palaan siis työpaikalle syyskuun ensimmäisenä päivänä. En odota mitään ihmeparantumista mutta näillä reunaehdoilla uskallan kokeilla. Sittenpähän on ainakin yritetty. Asiassa on se mukava puoli että tilille ilmestyy taas rahaa. Perheessä on edes yksi palkansaaja. Toimeentulohuoli on ollut raskaampi kuin olen ehkä hahmottanutkaan. Yhtäkkiä tuntui kumman kevyeltä. Sain ikään kuin luvan taas syödä - ja ehkä tehdä kukkasipulitilauksenkin.

Sain kyydin kotiinpäin samalta naapurilta jonka autossa olen aiemmin taittanut työmatkoja. Hän sanoi että ilman muuta voimme jatkaa samaan tapaan. Toista autoa en välittäisi hankkia, en ainakaan ennen kuin puolisolla on työpaikka. Aluksi pääsen varmaankin kulkemaan puolison koulukyydillä.

Wilma kertoi että koululaisella on ollut läksyt tekemättä. Tänäänkin pystyi tekemään vain puolet koska matikankirja oli unohtunut kouluun. Mukava alku lukuvuodelle. Painelin pihalle ja istutin koko kesän purkeissaan odottaneet osto- ja vaihtotaimet sekä edellisvuotiset kylvötaimet uuteen penkkiini. Huomenna homma jatkuu vauvapenkin putsauksella ja tämänvuotisten hankikylvötaimien istutuksella.


1 kommentti: