Sunnuntaina sommittelin vesiletkun ja naapurin avulla suurta istutusaluetta nurmikon keskelle. Jonkinlainen ramppikuume vaivaa. Kyse on koko puutarhan keskeisimmästä kohdasta. Istutukset pitäisi osata valita ja sijoitella oikein. Pitäisi osata ottaa huomioon värit, korkeudet, kukinta-ajat ja vaikka mitä. Valita ryhdikkäitä kasveja jotka eivät rötköttele eivätkä leviä älyttömästi. Laittaa niitä riittävän suuriksi lämpäreiksi eikä pipertää sillisalaatiksi. Kunpa joku tulisi ja kertoisi mitkä kasvit tälle alueelle soveltuvat - ja mitä haluan.
Ajelin isompien lasten kanssa pienen asiointireissun naapurikunnassa. Illemmalla kävin facebookin kirpparilla ja kas: annetaan lecaharkkoja. Kasvihuonetyömaa ei ole edistynyt koko kesänä kun ei ole ollut varaa ostaa harkkoja. Lähdimme saman tien hakemaan. Luovuttavassa päässä oli koko suku kantamassa. Välillä pidettiin huilitaukoa kun ukkonen rätisi ihan päällä. Nyt on harkkoja pihassa vino pino ja kaupan päälle mukana ollut kuopus sai uuden kaverin ja limsat.
Collieita kutsutaan myös pehkoiksi. Minkähän takia?
Koiraa uittaessa muistelin ja ihmettelin työuraani. Nuorena ylioppilaana olin postineiti. Luukulla, asiakaspalvelussa. Siihen aikaan ei ollut jonotusnumeroita vaan ihan oikeat jonot. Postimerkkikassan arvo oli 20 000 markkaa, se laskettiin manuaalisesti ja yleensä se täsmäsi. Pärjäsin hyvin, viihdyin hyvin. Ruuhkassa ei ahdistuttu vaan oltiin rivakoita. Huumorin kukka kukki. Osasin käyttää koneita, lukea asiakkaita, teititellä ja sinutella, ja tulin toimeen kaikkien kanssa. Ja olin tietenkin siisti ja tyylikäs joka ikisenä työpäivänä.
Matkatavaroista pitää huolehtia.
Opintojen jälkeen olin töissä valtioneuvostossa. Hoidin näppärästi ja tehokkaasti esimieheni asioita ja aikatauluja monella kielellä. Muisti oli veitsenterävä ja monta rautaa tulessa. Olin tarkka, terävä ja terhakka. Opettelin itse uudet tietokoneohjelmat. Kuljetin ulkomaalaisia vieraita sujuvasti kohteesta toiseen pääkaupunkiseudulla, jota en itsekään tuntenut. Tulin toimeen kaikkien kanssa ja nautin esimieheni täyttä luottamusta. Ja olin tietenkin siisti ja tyylikäs joka ikisenä työpäivänä.
Nykyisessä tehtävässä olen ollut neljätoista vuotta miinus vanhempainvapaat. Työt ovat sujuneet ja esimiehet ylistäneet. Jotenkin olisi kuvitellut että ura ja taidot olisivat vuosien mittaan kehittyneet ja entistä haastavammat tehtävät ja vastuut olisivat tervetulleita. Että yksikköni ydintehtävät olisivat jo jossain määrin tuttuja ja hallussa. Että tietäisin mitä meillä tehdään ja miksi. Kissan viikset. En kykene selvittämään enkä hoitamaan edes omia asioitani yhdelläkään kielellä, saati sitten työnantajan. En pysty vastaamaan yhteenkään asiakkaan tai työkaverin kysymykseen. En osaa käyttää koneita enkä ohjelmia. Enkä saa itseäni siistiksi ja tyylikkääksi pinnistämälläkään. Mitä ihmettä minulle tapahtui? Taannunko tästä vielä lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti