Kesän keveyttä

Heräsin terassilta puoli kymmeneltä. Kaksi lasta ja koira jäi vielä nukkumaan. Aamupalan jälkeen lähdettiin rantaan koiraa uittamaan. Lopulta kaikki paitsi minä kävivät järvessä, eikä uikkareita ja pyyhkeitä suinkaan ollut mukana. Rantahan on aivan uimakelvoton, isoja kiviä täynnään. Niiden kivien päällä oli sitten hyvä kuivatella herrasväen vaatteita. Näytti siltä että Pikikin meni kepin perässä tällä kertaa niin syvälle että ui.

Kerrankin ulkoiltiin kunnolla ja lapsetkin saivat liikuntaa. Niin paljon, että pienin nukahti sohvalle ennen kuin lounas valmistui. Eikä kukaan valittanut koko matkan aikana. Minä katselin kukoistavaa luontoa, heinäkuista maalaismaisemaa, ja ihmettelin minne kesäkuu katosi ja miltei puolet heinäkuustakin. Kaikki maailman aika ei tunnu riittävän minulle jotta ehtisin mukaan vaikka olen ollut töistä poissa koko kesän. Ja kevään. Ja kaikkialta muualtakin.

Kun puoliso tuli töistä, nukahdin yhdelle terassin patjoista. Mikä ihana rauha. Tietokoneet vahtivat lapsia. Illemmalla kömmin ylös tekemään pannarin. Ruokapöydässä ihmettelin lapsille miten vähän tänään on rissattu, huudettu ja tapeltu. Iltapalan jälkeen kävin vielä leikkaamassa lässähtäneitä kurjenpolvia ja rohtoyrttejä. Kottikärryä ei näkynyt kuorman alta. Vielä kukkivat yrtinlatvat laitoin saaviin ja päivänkakkaraa kaveriksi. Tuli kivan näköinen "kimppu" portinpieleen. Karmean reikäisen ja ruskettuneen daturan leikkasin kokonaan pois. Eipä tarvitse toiste hulluruohoa kasvattaa. Toinenkaan myrkkykesäkukkani ei toistaiseksi näytä erityisen mahtavalta; risiini on noin 25-senttinen.

Terassilta kuuluu pulinaa. Yö on viileä. Kuu taitaa olla melkein täysi. Kävin vielä laskemassa lampaat, tsekkaamassa vesitilanteen ja poimimassa salaattia huomiseen aamiaispöytään naapurin kasvimaalta. Tämän kaltaisia myötäkarvaisia päiviä tahtoisin lisää.