Levollisia hetkiä

Näen sortuvan korttitalon. Ensin hajosin minä, sitten anoppi. Nyt on vessanpytty tukossa, boileri ei enää lämmitä, uuni jätti pullat tänään valkoisiksi ja auto lipuu remontin jäljiltä sulavasti kuin tanssitautinen kenguru. Pyykkikoneella on ikää kymmenen vuotta, kylmäkalusteillakin seitsemän, ihme kun toimivat vielä. Arvaa onko puskurirahastoa.

Unikon siemenkodalla on vastustamaton propellihattu.

Puoliso on ruuvannut ja tervannut köynnöspergolaa koko päivän. Hyvältä näyttää. Minä olen kierrellyt puutarhasaksien, kottikärryn ja kameran kanssa pihaa ja napsinut vähän sieltä täältä. Lasten ja koiran kanssa kävin taas rannassa, tällä kertaa vain koira kävi vedessä. Vein pyöräilevän laumani rantaan välttääkseni yhteenotot mahdottoman naapurin lasten kanssa. Nyt kun he taas pyörivät portillamme muutaman rauhallisen päivän jälkeen, kaikki ikävyydet muistuivat mieleeni ja jäivät myös pyörimään sinne.

Ihmeissäni katselin hiljattain valokuvia häistämme: minulla oli korvakorut, rannekoru, kaulakoru ja mystinen sormus oikeassa nimettömässä. Nykyään en käytä edes kihla- ja vihkisormusta. Eivät mahtuisikaan kuin pikkurilliin. Heti jos minulla on vaikkapa avainnauha kaulassa, tartun siitä johonkin kiinni. Juutun jopa taskuista ja hihansuista ovenkahvoihin. Minkähänlaista jälkeä tulisi vanhoilla tanssikamppeilla, pitsipaidoilla, rannerenkaan kokoisilla korvarenkailla ja sen sellaisilla. Jo 20 vuotta sitten toimivat tehokkaina pyydyksinä vaikka silloin en koheltanut lainkaan.

Sormustinkukka valtikkanauhusten lomassa

 
Olen siirtynyt käyttämään miesten (lue: mieheni) puuvillaboksereita. En voi sietää naisten hepeneitä. Vielä kun löytyisi jostain miesmäisen mukavat ja käytännölliset rintaliivit, mutta se saattaa olla jo vaikeampaa. Ei löytynyt ainakaan puolison kaapista. Niinpä olen jättänyt rintsikat kokonaan pois ja kiskaissut ylleni lappufarkkuhameen. Puutarhassa pyllistelyyn shortsit olisivat käytännöllisempi valinta, mutta ne ovat hukassa. Yllätys. Mitähän siitä tulee kun seuraavan kerran pitää pukeutua ihmisiksi. Pienokainenkin oli tänään yöpaidassa koko päivän.

Väärän värinen jalokallioinen, Erigeron speciosus

Napsimisen lomassa istuskelin pitkiä aikoja muurin päällä ja nurmikolla ja vain katselin. Puutarhaa, lasta, koiraa, puolisoa, sirkkeliä, lampaita. Olin vain, ilman että mieleen tuli tekemättömiä töitä jotka pitää hoitaa nyt heti ennen kuin unohtuu. Ilman että laadin suunnitelmia seuraaviksi puutarhaprojekteiksi. Ilman että tyhmät pakkoajatukset valtasivat mielen. Ilman että kukaan vaati palveluja. Ei tuntunut siltä kuin yleensä, että elämä menee ohi, hukkaan, jos vain istuskelen tässä.

Lapset ovat nukahtaneet sisälle. Hipsin Pikin kanssa terassille. Hyvää yötä.

Ainoa oikea väri, se joka oli äidin kukkapenkissä.