keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Pakoon

Ei jaksa. Pääni hajoaa. Pitää päästä jonnekin pakoon, mutta jalassani on kettingillä kiinni rautapallo. Istun paikoillani ja tuijotan eteeni mitään näkemättä. On melkein fyysisesti paha olo. Olo jota en osaa kuvailla. Ja ei, se ei ole nestehukka.

Lapsi kieltäytyy kaikesta tottelemisesta, käyttää sumeilematta hyväkseen sitä etten jaksa. Ei hoida velvollisuuksiaan mutta huutaa pää punaisena oikeuksiensa perään. Tottelematon ei meillä pääse tietokoneelle, mutta lapsi käyttäytyy aivan kuin tämä sääntö (tai mitkään maailman säännöt) ei koskisi häntä. Raivo on aivan yhtä silmitöntä kuin minulla ennen lääkityksen aloittamista.


Köynnösruusu Flammentanz

Naapurin lapset kävivät kaksi kertaa hakemassa meidän lapsia ulos. Eivät menneet, ihme nyhväkkeet. Koko päivän pyörivät kimpussani. Ajattelin että sadettimen avulla saan heidät ulos. Avain oli kadoksissa, en saanut sadettimeen vettä. Silloin pääsi itku, aivan kuin olisi isostakin asiasta kysymys. Koetin ajatella että kaikki ovat terveitä, kaikki aistitkin toimivat, onnettomuuksia ei ole sattunut, mutta ei: avain on hukassa ja se on maailmanloppu. Se viimeinen korsi joka katkaisi kamelin selän. Soitin puolisolle joka myönsi sulkeneensa hanan illalla muttei keksinyt mihin olisi saattanut sujauttaa avaimen. Puolisen tuntia myöhemmin soitti että se on varmaan kylpytakin taskussa, ja niinhän olikin.

Sadettimen alla viihdyttiin vähän aikaa, sen jälkeen taas kimpussani. Kun oikein pinnistin, jaksoin lukea kuopukselle kaksi Miinaa ja Manua. Onneksi Pikku Kakkonen alkoi. Nukuin niillä sijoillani tunnin. Puoliso tuli töistä ja ilmeisesti neuvoi känkkäränkkää pyytämään äidiltä anteeksi. Lapsi tulikin halaamaan ja pyytämään anteeksi. Ikävä kyllä hän luuli että myös sanktiot haihtuvat sillä konstilla taivaan tuuliin. Entistäkin isompi huuto kun ei.


Itse kylväytynyt kesäharso

Puoliso oli lähdössä äitiään katsomaan. Anelin että ottaa edes känkkäränkän mukaansa. Lapsi huusi tietenkin pää punaisena ja kaulasuonet pullistuen ettei lähde. Minusta tuntui että juoksen metsään enkä tule ikinä takaisin jos tuo kakara jää nyt tuohon. Puoliso ymmärsi sanomatta ja kantoi lapsen autoon huutamaan. Toinen lapsi lähti omasta halustaan mukaan. Kolmannen passitin viemään Pikin rantaan ja lapsi lähtikin auliisti mutta tuli takaisin alta viiden minuutin: "kävin jo". Aikakoneella varmaan. Koira on nähtävästi kasteltava suihkussa; rannassa kastuu vain alapuoli, sadettimen alla vain pitkä pintakarva.

Tietokone takkuili ja kaatuili. Anopille tuli toinen maksukehotus sairaalan laskusta joka on maksettu eräpäivänä oikealle tilille ja oikealla viitenumerolla. Ensimmäistä maksukehotustakaan ei ole koskaan tullut. 

Sairaalareissulla ei kauan viivytty. Toivat anopin kotiin. Huomenna tulee toisessa kotimaassa asuva poika häntä katsomaan.


Unikko jonka nimeä en tiedä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti