Kyläily

Nurmikko oli epäsiisti, vieraita tulossa ja ukkospilviä taivaalla. Niinpä ryhdyin leikkuuhommiin jo ennen aamupalaa. On totinen tosi että koko epäsiistin puutarhan saa loihdittua jämptiksi leikkaamalla nurmikon. Nurmi oli päässyt niin pitkäksi ettei kerääjän kanssa kannattanut ruveta hommaan, se olisi vain täyttynyt muutaman metrin välein eikä ruohonleikkurin toistuva käyntiin saaminen kuulu vahvuuksiini. Haravoin ensimmäisen leikkuun jälkeen kaksi kottikärryllistä nurmisilppua lampaille minkä jälkeen ajoin nurmikon kerääjän kanssa siistiksi. Vieläkin kerääjä tuli täyteen. Heittelin nurmen koira-aidan ja lammasaidan yli vastatuuleen ja sain osani itsekin.

Viimeinen ipana lopetti aamupalan syömisen klo 12.30. Ehdin kuin ehdinkin raivata keittiön ennen vieraiden tuloa ja uppiniskaisinkin lapsi oli kiskaissut jostain päivävaatteet päälleen.

Oli hienoa saada ystäväperhe kylään pitkästä aikaa. Etukäteen stressasin miten jaksan ja selviydyn mutta hyvin selviydyin. Jaksaminen nähdään sitten huomenissa. Puolison tekemä ramppi aiheutti jännitysmomentin vierailun alkuun. Kukaan meistä ramppimittareista ei tullut ajatelleeksi että sähköpyörätuolin etupyörien raideleveys on kapeampi kuin takapyörien. O-ou. Etupyörät pysyivät rampilla juuri ja juuri kun taksinkuljettaja auttoi toisella ja ystäväni henkilökohtainen avustaja toisella puolella. Vettä satoi tietenkin. Puoliso onneksi ehti tulla töistä ja kaventaa ramppia ennen kuin sitä uudestaan tarvittiin. 

Tuli iloinen mieli tutuista vieraista, ystävän itsenäisyyttä lisäävästä menopelistä ja tehtäviensä tasalla olevasta miellyttävästä avustajasta. Ihmeellistä seurata miten hän hoitaa hommansa, on valpas ja täysin huomaamaton mutta samalla ystävällisenä yksilönä mukana porukassa. Arvostan. 

Mitä enemmän minulle kertyy kokemusta tytinäkakun teosta, sitä huonommin se onnistuu. Täytettä valui vuoasta ulos elmukelmuista huolimatta. Sitä valui myös vuoan ja reunakalvon väliin. Vaikka nostimme kakkua tarjoiluvadille kolmen lastan avulla, se murtui. Mutta niin hyvää se on etten luovu leipomasta. Ystäväperheen lapsetkin tykkäsivät. Omat ipanat irvistelevät eivätkä koske pitkällä tikullakaan. Asiassa on hyvätkin puolensa.

Olen helteiden mittaan katsellut ja kadehtinut ihmisten kauniita jalkoja. Sileitä ja siistejä. Omissani on syviä mustia railoja ja varpaat ovat kauttaaltaan mullanmustat sävytettynä nurmenvihreällä. Ei ole muka aikaa hoitaa jalkoja, ei pysty pysähtymään niin pitkäksi aikaa että liottaisi ja hoitaisi. Tänään istahdin terassille, liotin, raspasin ja rasvasin pitkän kaavan mukaan. Oli hienoa vain istua hiljaa leppeässä kesäillassa ja katsella siistiä nurmea. Tummia railoja löytyy jaloista yhä, mutta olen päättänyt saada itseni pysähtymään jalkakylvyn ääreen toistekin. Vaikeinta asiassa on se, että hyvään tulokseen pääsemiseksi joudun tästedes käyttämään sukkia puutarhatöissä. Ehkä jopa kunnon kenkiä reiällisten neljän euron muovilipareiden sijaan. Kauneuden takia pitää kärsiä.

Clematis jackmannii