Lapsi viihtyi naapurissa hyvin eikä mitään ongelmia ollut. Naapuri kehotti ottamaan yhteyttä jos tarvitsen hoitajaa toistekin eikä huolinut mitään palkkiota. Kertakaikkisen kohtuullista.
Psykiatri ei paljon sanonut. Kysyi mitä kuuluu. Minä pyyhin hikeä ja annoin kuulua. Hän istui nojatuolissa ja kuunteli, ei kirjoittanut eikä selaillut muistiinpanoja. En muista mitä olen hänelle kertonut jo aiemmin mutta en murehtinut sitä. Päästin suusta kaiken mitä oli tullakseen ja mitä tunnissa ehdin. Muun muassa niitä asioita joita täällä pohdin jokunen päivä sitten. Laskujohteisesta urakehityksestäni ja ammatillisesta taantumuksestani. Vuodatin myös kädettömyydestä lasten suhteen, alisuoriutumisesta, kesken jääneistä akateemisista opinnoista, työni merkityksettömyydestä, ystävän sairastumisesta joka toi pintaan ajatukset elämän arvaamattomuudesta, kohtuuttomuudesta ja rajallisuudesta.
Siinä missä ystäväni on kahdessa vuodessa palannut äärimmäisen vakavan aivorungon verenvuodon, halvaantumisen ja masennuksen läpi elämään ja työelämään, minä möllötän tumput suorina mitään tekemättä vaikka minulla kaikki aistit ja jäsenet edelleen toimivat. Ystävän nuppi meni lihamyllyn läpi mutta toimii silti sata kertaa kirkkaammin kuin minun. Missä kohtaa on tulppa auki? Mistä rööristä voimani ja elämäniloni valuvat hiekkaan ja sankka sumu imeytyy niiden tilalle?
Sovittiin uusi tapaaminen parin viikon päästä kotikunnassani. Psykiatri kysyi haluaisinko että hän tulee mukaan työterveysneuvotteluun. Kerroin itsekseni jo miettineenikin olisiko se mahdollista. On se. Ajankohta vain täytyy vaihtaa. Työterveyslääkäri aikoinaan sanoi ettei voi neuvottelussa kertoa voinnistani ja tilanteestani mitään vaan minun pitää tehdä se itse. Psykiatri oli eri mieltä. Kun annan hänelle suullisen tai kirjallisen luvan, hän voi kertoa. Tuossahan olisi jo jotain tolkkuakin. Enhän minä itse oikein saa selvääkään omasta voinnistani ja tilanteestani.
Kolme perheenjäsentä lähti partioleirille. Leiri alkoi kello 18. Perhe oli kotona rinkkaa pakkaamassa vielä kello 19.15. En huolehdi enkä hoputa. Eivät he tosin ajoissa olisi olleet vaikka olisin viikon patistanut kaulasuonet pullistuen. Hyttyskarkote jäi keittiön pöydälle. Puoliso aikoo liueta leiriltä huomenna ystäviään tapaamaan. Esitän villin veikkauksen että lapset vaativat siinä vaiheessa päästä kotiin. En edes kuvittele että saisin rauhallisen viikonlopun kuopuksen kanssa kaksin. Rauhallisen illan kuitenkin sain. Pieni nukkuu jo terassilla, minä menen koiran kanssa perässä. Sisällä on lämpöä 29,8.
Puutarhan paras näkymä heinäkuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti