Rannalla rapakivellä

Heräsin uneen jossa naapuri oli kipannut pihaamme käytettyjä paristoja ja tupakantumppeja. Nousin terassin sohvalle istumaan, ihmettelin auringonpaistetta ja pohdiskelin kaikki ovat ilkeitä minulle -teemaa. Tapasin vuosia sitten ihmisen joka ajattelee noin. Se oli kauheaa. Ihan tavallinen, mukava, hauska ja sosiaalinen ihminen paljastui - no, sairaaksi. Ei kai tuosta muuta voi sanoa. Mietin nyt onko minusta tulossa samanlainen. Kaikki on jonkun muun syytä ja kaikki haluavat vain kiusata minua. No, ainakin olen jo valmiiksi hoidossa. Hän ei tietääkseni ole vieläkään.

Taas löi aluksi ihan tyhjää aamupäivän kohdalla kun mietin millainen päivä on ollut. Naapurin lapset tulivat hakemaan meidän lapsia ulos kun nämä olivat vielä nukkumassa. Tarjoilin riisipuuron ja passitin mukulat pihalle kerrankin aurinkoiseen ja lämpimään säähän. Yllätyin miten helposti se onnistui. Lajittelin pyykkivuoren (pesen vain silloin kun voi kuivattaa ulkona) ja laitoin ensimmäisen koneellisen pyörimään. Siivosin vähän. En ollut ihan yhtä letku kuin olen ollut koko alkuviikon.

Menimme rannalle pitkäksi aikaa hyppimään vesikivillä ja heittelemään Pikille keppiä. Napsin kivoja kuvia. Kävelimme kaikessa rauhassa kesästä nauttien kotiin. Kuvasin tienvarren kauniin kukan, jota en ollut ennen huomannut. Puutarhafoorumilla sain sille saman tien nimenkin: rohtotädyke. Samalla hetkellä kun astuimme kotiovesta sisään, sakea raekuuro hyökkäsi kuin kirkkaalta taivaalta.

Yritin jotain touhuta pihalla mutta sateita riitti koko päiväksi. Mitä lienen tehnyt. Kitkin uuden pensasaidan alusen ja siirsin yhden rikkomättään. Söin jäätelöä lapsilta salaa. Tuohonko koko päivä meni? Posti toi kukkakirjeen, mieli kirkastui heti. Kyselin lauantaina erästä perennaa puutarhalta mutta heillä ei ollut sitä. Eräs ryhmäläisemme kuuli keskustelun ja lupasi lähettää omistaan. Mukana tuli pari muutakin kasvia. Voi näitä ihania ihmisiä.

 Minä vartioin täällä.