perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kirveelle töitä

Aamulla tunniksi metsään tuulensuojaan. Vaikka saimme taas yhden umpipilvisen päivän, kuusikossa oli silti ihan valoisaa jo ennen kahdeksaa. Koira vinkui, haistoi ehkä peuran. Hyräilin Partisaanivalssia, en muistanut sanoja, keksin omia, luultavasti hieman alkuperäisestä poikkeavia.  

       Tänään en voi luokses tulla,
       bensatankki tyhjä on.
       Kelakorvauksia mulla
       oottaa tili lohduton.. 

Kotiin tultua söin partajugurtti-mustaherukka-tuhannen pilleriä -aamupalan, ruukutin huonekasvien pistokkaita, koulin loput petuniat ja mietin olenko tulossa kipeäksi. Huuhtelin nenän ja päätin etten ole. Pilkoin puita, katselin joutsenpariskunnan juhlallista ylilentoa, kuuntelin niiden tööttäilyä ja ajattelin että juuri näin ihmisen kuuluisi elää. Pilkoin kunnes ekaluokkalainen tuli koulusta. Hän halusi harjoitella kirveen käyttöä ja nähdessään miten halkaisin puun yhdellä iskulla hän ällistyi. Eihän toi oo mahdollista! Tuntui mukavalta että lapsi kerrankin yllättyy jostain mitä äiti osaa. Kirveskurssin jälkeen siirryin välipalan kautta suihkuun ja puolison kanssa kauppareissulle.


Kun olimme tulleet kaupasta ja hinanneet autokuorman ruokaa keittiöön, etsin pihalta kiviä maljakon pohjalle painoksi (kaupassa myytiin parasta ennen -tulppaaneja, joita sommittelin tuuliselle ulkokuistille). Pikin uusi ystävätär ilmaantui taas parahiksi emäntänsä kanssa paikalle. Koirat leikkivät ja temmelsivät, omat ja naapurin lapset ihmettelivät rajun näköisiä yhteentörmäyksiä ja hampaiden kalistelua ja minä otin urheiluasetuksella kuvia. Uudestaan rajaamalla sain muutaman ihan kivan otoksen. Lähetin kuvia myös nartun omistajalle ja sain häneltä luvan julkaista niitä netissä.


Muuta en sitten muistakaan. Ai niin, yritin saada lapset syömään iltapalansa mutta kahdella heistä tuntui olevan tavattoman paljon muuta tekemistä. Pakenin ennen kilahdusta tähän koneen ääreen ja huokaisin puolisolle: sun vuoro. Talon hiljennyttyä pistelin poskeeni lohturuokaa: paahtoleipää ja omenahilloa. Toinen versio on riisikakku (joka on nimetty sittemmin kriisikakuksi) sulatejuuston ja appelsiinimarmeladin kera. Kriisikakkujen tarve on iskenyt jo 20 vuoden ajan keväisin siihen aikaan kun valo alkaa lisääntyä. Muulloin en syö niitä ollenkaan. Myös lauantaimakkara soveltuu lohturuuaksi ihan sellaisenaan, paksuina siivuina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti