Laitoin puuron tulemaan ja lähdin metsään. Puoliso lupasi hakea lapsen yökylästä ja ottaa muut lapset mukaan, jotta saan rauhassa täyttää bdi-kyselyn huomista lääkärikäyntiä varten. Hän teki kuitenkin lähtöä niin monta tuntia että isäntäväki ehti palauttaa lapsen itse. Oli jo iltapäivä. Hävettää ja nolottaa.
Puoliso paimensi porukan pihalle joten sain sentään lomakkeen täytettyä. Vaikka itse kai tiedän tilanteeni parhaiten, silti yllätyin kuinka moneen kohtaan tuli synkempi vastaus kuin viime kerralla. Muistaakseni.
Tänäänkin oli kännykkä- ja tietokonepäivä ja sen huomasi. Lounaspöydässä riideltiin johonkin peliin liittyvistä asioista ja koululainen heitti toista haarukalla. Järkytyin aikalailla. Tällaista ei ole ennen sattunut. Lapsi poistettiin pöydästä välittömästi ja pelikielto langetettiin molemmille. Ansioituivat kuitenkin sen verran myöhemmin päivällä että saivat peliaikansa takaisin. Etsivät ja löysivät kaikki eilen kadottamani tavarat (koiran hihna, omat silmälasit, kirjaston kirja...). Lounaan ja kello viiden teen välissä yritin lukea sitä löytynyttä kirjaa mutta nukahdin sohvalle saman tien.
Sen enempää aamuinen ohrapuuro kuin lounaaksi tarjoiltu risottokaan eivät oikein kelvanneet kenellekään lapsista. Peliajan päättyessä keskimmäinen aloitti hirveän huudon. Teellä kiukuteltiin jälleen peliasioista ja -ajoista. Koko teelle ei edes meinattu tulla. Ilmoitin olevani edelleen sitä mieltä että tietokoneet ja kännykät eivät määrää tässä perheessä ja ne ovat ei-toivottuja keskustelunaiheita yhteisissä ruokailuhetkissä.
Myös nuorimmainen jaksoi pitää meteliä koko päivän ja oli muutenkin toimelias. Löysin lisää neonoransseja tussipiirroksia eteisen kaapinovista ja lattiasta, luultavasti sentään eilisiä. Keittiön pöytäliinan reunasta oli leikattu paloja. Puoli tuubillista hammastahnaa oli pursotettu lavuaariin.
Sain tänään myytyä pari pyöräilykypärää ja osan kirjoista. Vanhalle kirjahyllyllekin on jo ottaja tiedossa. Illalla ulkoiltiin yhdessä ja lähes sovinnossa. Herttainen pikkutyttö, jota en tuntenut, juoksi tiellä ja vilkutti koiralle: "Heippa Piki!" ja tuli kysymään saako silittää. Ihmettelin mistä tyttö tietää koiran nimen ja reipas neiti vastasi olevansa lapseni luokkakaveri. Tapasimme naapurin koirineen ja näin miten Piki on kasvanut. Viimeksi tavatessa se oli saman kokoinen kuin naapurin koirat, nyt varmaan 10 senttiä korkeampi ja pitempi. Parissa viikossa!
Aamulla pitäisi suorittaa lapsi päiväkotiin ja suoriutua itse lääkärille kahdeksaksi. Ponnistus tuntuu jättiläismäiseltä. Olisin mieluusti valinnut myöhemmän ajan jos puolison etäpäivä olisi ollut tiedossa, mutta ne yleensä eivät ole ennen kuin edellisenä päivänä. Puoliso lupasi sentään viedä koiran aamulla ulos. Yön vietän varmaan miettien mihin saan kaupungilla pysäköityä.
Kirjoittamisesta, siis ajattelemisesta, ei tule mitään. Pienin livahti tähän huoneeseen ja supisee vieressä.
Risiini itää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti