Vein pienen päiväkotiin, ehkä toinen kerta ikinä, ja ajelin aurinkoisessa pakkassäässä kaupunkiin. Vain kerran unohdin mihin olen menossa ja jouduin tekemään u-käännöksen aamuruuhkassa. Yllättävän sujuvasti ja täsmälleen sopivaan aikaan pääsin perille. Lääkärillä oli ovi auki ja hän poimi minut vastaanotolle saman tien. Kyseli miten tietokone- ja kännykkäasioissa ollaan edetty ja ilahtui edistyksestämme. Minulle tulee vaivautunut olo kun lastenkasvatusasioita käsitellään TYÖterveyslääkärin vastaanotolla, vaikka ymmärrän että ihminen on kokonaisuus jota ei voi jakaa työ- ja kotiminään.
Lääkäri kyseli tunnelmia ja kävi läpi bdi-kyselyn. Sanoi edelleen uskovansa että olen edistynyt vaikkei minusta siltä vieläkään tunnu. Edistyminen on tässä kohtaa edellyttänyt tilapäistä lisäkuormaa joka kuuluu puheistani, näkyy lomakkeessa, aiheuttaa takapakin tunteen ja lisääntyneen levon tarpeen joksikin aikaa. Erityisesti tietokoneasioiden puiminen on todella iso kuormitus, koska se on päivittäistä ja liittyy kaikkein läheisimpiin ihmisiin. Ihmisiin, jotka tuntevat heikot kohtani ja hetkeni ja osaavat käydä kimppuuni juuri silloin.
Töihin paluu ei ole ajankohtaista. Lääkäri kirjoitti toiset kaksi viikkoa sairauslomaa ja lähetteen psykiatrille. Koska psykiatrin ajan sai vasta 8. huhtikuuta, varasin ohjeiden mukaisesti uuden ajan lääkärille sairausloman loppuessa. Ymmärsin että hän jatkaa saikkua psykiatrille pääsyyn asti.
Sovittiin että välttelen uutisia sikäli kuin ne ahdistavat. Tuskin voin esimerkiksi Ukrainan tilanteeseen vaikuttaa vaikka kuinka paljon lukisin ja murehtisin. Kaikesta ajan tasalla pysyminen ei ole tarpeen eikä hyväksi omassa tilanteessani. Ihminen on rakennettu käsittelemään oman kylän asioita ja niistäkin vain niitä jotka hän näkee, sanoi lääkäri. Nyt silmillemme tulee koko maailman asiat ja se on liikaa meille kaikille. Anopille en kuitenkaan aio sanoa etten kuuntele kun hän puhkeaa puhumaan lapsuuden pakkosiirroista, yö yöltä kaukana loimottavista, kotia lähestyvistä tulipaloista ja täpäristä henkiin jäämisistä. Yhä haaveilen siitä että joku piirtäisi kaiken tuon kartalle ja ikuistaisi kansien väliin. Varsinkin ne kauniit muistot joita kaikesta huolimatta pääsi syntymään.
Pitäisi kai olla surullinen siitä että kuukaudet kuluvat enkä ole vieläkään työkunnossa. Toimeentulon huoli koettaa kolkutella takaraivoa mutta vaimennan sen. Kieltäydyn myös vaikeroimasta yhteiskuntakelvottomuuttani. Iloitsen vastuuttomasti siitä että sain kaksi viikkoa lisää vapautta ja rauhaa. Mättähältä mättähälle käyn, suljen silmät ja käännän pisamaisen kuononi aurinkoa kohti.
Lasten iltatoimet jäivät minulle. Puoliso luki koko päivän ja illan huomiseen näyttökokeeseen. Tarjoilin iltapalan ja jätin lapset hetkeksi keskenään viedäkseni biojätteet kompostoriin ja koiran pissalle. Minuutin kuluttua oli pihalle asti kuultavissa että sisällä on järjestetty iltaravit. Mukillinen maitoa lensi lattialle. Kolmen pienen ihmisen ruokkiminen ja yöpuulle saattaminen voi olla arvaamattoman suuri urakka - varsinkin jos on itse jo valmiiksi naatti.
Tämä päivä oli iso ponnistus. Huomenna laiskottelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti