Saha soimaan ja kroppa käyttöön

Pihassa lojui rankapino joka ei antanut sielulleni rauhaa. Kysyin voisinko hoidella sen pois. Puoliso (sormi edelleen paketissa) näytti miten sähköketjusahaa käytetään ja antoi asialliset turvavarusteet. Kolmisen tuntia raahasin tänään puita telineeseen ja surautin pätkiksi, muistin lisätä ketjuöljyä enkä sahannut mitään osia itsestäni irti. Tänään en moiti itseäni laiskaksi ja osaamattomaksi. Hetken ajaksi jopa pääsin siitä tunteesta että pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Oli tyytyväinen, rauhallinen ja hyödyllinen olo.

Kaverit aina laittavat naamakirjaan urheilupäivityksiään. Tässä ovat minun tämän päivän kyykkäykseni ja kahvakuulailuni. Hieman outoa tajunnanvirtaa, mutta puita paiskiessa mieleeni tuli tämä.

Ihmistähän ei ole luotu istumaan eikä tuijottamaan liikkumatta yhteen pisteeseen niin kuin sinä ja minä teemme nyt. Meidät on luotu liikkumaan. Kaikkia niitä osia, joita pystyy kääntelemään, pitäisi käännellä päivittäin. Kuntosalin ja pururadan oravanpyörät eivät vanhemmiten tunnu mielekkäiltä. Miksi, oi miksi en nuorena valinnut ammattia jossa saa käyttää koko kroppaa? Luultavasti siksi, että olin käytännön töissä kädetön ja vihasin koululiikuntaa yli kaiken. Tekstiilitöitä ei oikein osattu opettaa vasenkätiselle tai sitten olin vain toivoton tapaus. Teknisiä töitä en päässyt koskaan edes kokeilemaan. Liikunnassa pärjäsivät ne, jotka valmiiksi harrastivat koulun ulkopuolella jotain lajia, meitä muita ei edes yritetty innostaa. Ei myöskään opetettu, ei kerrottu edes perusasioita. Luulin muun muassa että syke laskee sillä että hengitän vähemmän!

Vasta yli kaksikymppisenä, kun aloin tarvita kestävyyttä tanssiurheilussa, löysin liikunnan ilon. Törmäsin salilla ihanaan ihmiseen joka ryhtyi peruskuntovalmentajakseni. Juoksin hänen kanssaan pitkin metsiä kuin hirvi. Myöhemmin tajusin että minusta olisi tullut yliveto liikunnanohjaaja. Lukuaineiden hyvät arvosanat ja liikunnan kouluaikainen vastenmielisyys olivat kuitenkin ohjanneet aivan toisaalle. 

Koiralla kävi ystäviä kylässä, ensin tuli collie emäntänsä kanssa ja joukkoon lyöttäytyi vielä naapurin saksanseisoja ihan itsekseen. Olipahan hulinat ja hampaiden kalinat. Meidän piipiäinen ei yhtään arastellut eikä jäänyt jalkoihin. Tulvaojan yli loikittiin eestaas ja valmistauduin jo siihen että joudun ehken onkimaan pennun jorpakosta.

Illansuussa sain pahimman raivarini pitkiin aikoihin. Käytännöllisesti katsoen kannoin kaksi keskenään taistelevaa koululaista ovesta pihalle. Huusin niin että päässä humisi. Vetäydyin peiton alle enkä noussut edes päivälliselle. Ja mitä juuri eilen kirjoitinkaan lapsille möläyttelemisestä. Tänään julistin että joudun pian sairaalahoitoon heidän takiaan. Voi elämä.

Aitoelämänlanka, Ipomoea purpurea