Lattia rikkoi kissan

Lähdin eilen tapani mukaan koiran kanssa metsään noin 20 minuuttia ennen kuin lasten oli määrä lähteä kouluun. Hermo ei kuitenkaan pitänyt ja käännyin takaisin vahtimaan että lapset pukeutuvat kunnolla. Edellispäivänä oli lämmintä ja keikuttiin hupparilla pihalla, nyt oli kertakaikkisen jäätävä sää ja huoleton esikoinen oli lähdössä luokkansa kanssa luontoretkelle. Pakko huolehtia. Tuskin lääkärikään tässä kohtaa määräisi toisin. 

Eilen oli taloudellisen huolestumisen päivä ja mitä väliä on millään -päivä, hiukan myös haluan oman elämäni takaisin -päivä ja varsinkin miten kasvatan noista ihmisiä -päivä. Lapsilla oli tietokone- ja kännykkäpäivä. Peliajan alkaessa vetäydyin lepäämään, samoin puoliso. Ovikello soi. Uudestaan ja uudestaan. Oveen koputettiin. Kukaan ei tehnyt elettäkään. Nousin komentamaan lapsen ovelle, tiesin että häntä siellä kysytään. Lapsi meni ja tiuskaisi ovenraosta ettei tule. Vähäisetkin ihmismäiset tavat katoavat heti kun masiina on käsissä. 

Samaan syssyyn lapsi jäi kiinni samoista rikkeistä mistä niin monta kertaa aiemmin. Onneksi minulla on lääkitys joka laskee puolestani kymmeneen. En huutanut enkä itkenyt, en edes mennyt peiton alle pakoon, mutta vähän entistä syvemmälle tänne jonnekin taisin kuitenkin vajota. Puoliso ja anoppi hoitivat saarnanpidon. Minä en näe mitään syytä edes yrittää enää.

Nyt alkavat perennakylvökset olla valmiit. Sunnuntaina on täysikuu ja kylvöt maaliskuun osalta ohi. Aika menee, minä en pysy perässä. Tai kylvönäpit pysyvät mutta mieli ei. Ei ole pysynyt enää vuosiin. Kesäkukkapuolella yksi risiini on itänyt, kylvöstä on varmaan kuukausi. Onneksi olen ollut niin vetämätön etten ole saanut viskattua purkkia pihalle. Mustasilmäsusannat eivät taida itää lainkaan enkä pane paljon toivoa ahkeraliisoihinkaan. Hopeaputoukset itivät kaikki ja samettikukkapurkissa alkoi vihertää vuorokausi kylvön jälkeen.

Olohuone on viimein raivattu kirjahyllyn vaihdon jäljiltä. Osa vanhaa hyllyä ja pari kirjapinoa odottaa keskellä huonetta ottajaansa, mutta muilta osin huone muistuttaa nyt ihmisasumusta. Tiedän kyllä, että tilanne on ohimenevä.

Muillakin on ollut toimelias päivä. Yksi lapsi kyydittiin 20 kilometrin päähän yökylään. Toinen piirsi sillävälin seiniin ja kaapinoviin neonoranssilla yliviivaustussilla laajat taideteokset. Yksi kissapatsaistani  ja ainoa aurinkoenergialamppumme paiskattiin sirpaleiksi. Ei kun anteeksi, "lattia rikkoi ne". Koiraa ulkoilutettiin aamulla koiraystävän ja päivällä kuuden lapsen avustuksella. Illalla käytiin saunassa paitsi en minä. Mitäpä minä sielläkään tekisin.

En ole jaksanut tehdä tietoisen läsnäolon harjoituksia enkä täyttää bdi-kyselyä. En jaksa enkä osaa tehdä mitään oman toipumiseni edistämiseksi. No tuo Pikin aikaansaama ulkoilu varmaankin on toipumista edistävää mutta muuten tämä on samaa jauhamista, paikallaan pyörimistä. Millaista jauhoa mahtaa lopulta tulla.