Yhtäkkiä hyvä päivä

Valitsin aamulenkillä eri reitin jotta välttyisimme törmäämästä siihen koheltavaan XXL-koiranpenikkaan joka eilen tuli kirjaimellisesti puskista ja alkoi jahdata Pikiä isäntänsä voimatta mitään. Menimme päinvastaiseen suuntaan, rantapöpelikköön jossa ei ole kunnon polkuakaan. Eipä aikaakaan kun sama kaksikko ilmestyi jälleen tyhjästä eteemme, vaikka metsää, rantoja ja polkuja täällä sentään on ihan jonkin verrankin. Penikanroikale oli yhtä kuuro isäntänsä käskyille kuin eilenkin. Isäntä nosti lopulta Pikin syliinsä kuin vauvan jottei se tullut aivan maahan tallatuksi.

Aurinko paistoi vielä aamulenkillä ja kuusiaidan kadun puolta leikatessa, mutta loppupäivän kävi hyytävä tuuli ja pyrytti lunta ihan tosissaan. Oli ihanaa sytyttää tuli takkaan ja kääriytyä lämpimään vilttiin. Tällaisina päivinä takkaa varten otettu laina ei harmita yhtään. Jos olisimme jääneet odottamaan että saamme takkarahat kokoon, odotuksesta olisi tullut pitkä ja viluinen.

Laitoin tukikeppejä muutamille jalapenoille ja paprikoille. Daturoihin en uskalla koskea ilman hanskoja, mutta kepittää nekin luikerot pitää. Kaivoin autotallista amppeleita ja pesin ne odottamaan keijunmekkojen koulintaa. Tein koululaisille kunnon välipalan. He tulivat hyväntuulisina ja ajallaan eikä kukaan ollut kadoksissa. Tekivät läksynsäkin parilla muistuttamisella. Pienin tuli päiväkodista ja ilmoitti kysymättä että päivä meni hyvin. En muista että lapset olisivat tapelleet koko päivänä. Onko muistini entisestään huonontunut?

Kaksi asiaa teki päivän erityisen hyväksi: Puoliso hakeutui toimeliaana takaisin autotallityömaalle ensimmäistä kertaa sirkkelionnettomuuden jälkeen. Ja ystävä muistutti minua siitä että jos jostain syystä välittäjäaineiden tuotanto aivoissa on heikentynyt niin eihän se ole mikään oma valinta. Olen ihan oikeasti sairas, vaikka ei ole jalka poikki, kuumetta ja yskää tai muuta selkeää päälle päin näkyvää oiretta. Tuntuu että olin tosiaan unohtanut sen. Muistutus tuli todella tarpeeseen, kiitos siitä.

Viimeiset kaksi viikkoa olen surkutellut miksi minulle maksettiin maaliskuulta niin vähän palkkaa vaikka osittainen virkavapaus loppui jo helmikuun puolella. En jaksanut ottaa yhteyttä henkilöstöyksikköön, odotin kai vain että asia korjaantuu itsekseen. Vai ajattelinko että miksikäs ne minulle palkkaa maksaisivatkaan kun en töissäkään käy? Nyt jääkaappi on tyhjä, samoin minun ja puolison tilit. Se kummasti antoi puhtia tutkia palkkalaskelmaa, tosin puolison tukemana, ja löytää sieltä selkeä merkintä 60 prosentin työajasta. Henkilöstöhallinnossa pahoiteltiin kovasti virhettä. Maksamatta jäänyt osuus tulee vasta huhtikuun palkan mukana. Samaan saumaan loppui puolison 500 päivän työttömyyspäivärahakausi. Onneksi pakastin ei ole tyhjä.

Iltalenkillä tuntui kuin naparetkellä olisi oltu. Puoliso oli kokouksessa, mutta sain lapset omin voimin yllättävän helposti pihalle kertomalla että lenkin jälkeen saadaan lettuja. Ja saatiinkin. 

Tänään yhtäkkiä tuntui kuin asiat järjestyisivät. Elämä tuntui olevan mallillaan, osittain hallinnassakin.