Aaton tunnelmia

Aatosta on tulevina vuosina siirrettävä muutakin edeltäville päiville. Varsinkin perunasalaatin teko. Sen olisi hyvä saada vetäytyä pari tuntia, mutta tällä kertaa aikaa jäi noin kymmenen sekuntia ennen kuin se lähti ääntä kohti.

Kuusi tuli kuitenkin koristeltua ja kirkossakin oltiin ajoissa. Rakennus on järjettömän suuri seurakunnan väkilukuun nähden, mutta jouluaattona se tulee silti lehtereitä myöten täyteen. Aattohartaus alkoi hämärässä kirkossa kuoron hiljaa laulamalla Jouluyö juhlayöllä. Keskikäytävää pitkin asteli alttarille enkeli ja kaksi pientä lasta tuoden kynttilöissä valon tullessaan. Ne lapset olivat minun pikkuiseni! Tärkeästä toimesta suoriuduttiin hienosti, joskin sen jälkeiset tuuletukset ja näyttävän loikan alttarilta olisi äidin mielestä voinut jättää väliin. Tosin juuri niistä on sadellut hymyilevää kiitosta jälkeenpäin.

Herttaisinta oli, että kerrottuaan seurakunnalle avustajien nimet pappi huomasi mainita nimeltä myös perheen kolmannen lapsen ja pyysi häntäkin viittaamaan. Emme ole mitään tuttuja naamoja, käymme kirkossa ehkä kolme kertaa vuodessa. Kirkkoherra vain kysyi nimet etukäteen ja muisti ne. Ja muisti ne oikein. Eikä jättänyt esikoista ulkopuoliseksi. Tuollainen muistaminen tekee sattuneesta syystä meikäläiseen vaikutuksen.

Vaikka aattohartaus muilta osin oli melkoinen painiottelu, olen iloinen että lähdin mukaan. Esikoinen osasi jo olla kärsivällisesti hiljaa. Puoliso oli muissa tehtävissä niin että jouduin yksin hallitsemaan kahta pienempää. Kirkon takaosassa on lelukori, josta saa käydä hakemassa kirkkokavereita. Muuten hyvä, mutta pieniin käsiin osuneet pehmot olivat savannin petoja, jotka alkoivat äänekkäästi ärjyen taistella keskenään.

Joulupukki tuli kolme varttia myöhässä, mistä syystä ehdimme syödä päivällisen jälkiruokineen. Osa meistä ehti myös muuttua sangen levottomiksi, nekin, jotka olivat ruokapöydässä toitottaneet ettei heitä pukin tulo enää jännitä kun ovat niin isoja. Lahjat olivat mieleisiä, niin omituisilta kuin ne lelukaupassa ääneen lausuttuina kuulostivatkin.

Kymmenen aikaan illalla vanhemmat makasivat tajukankaan tietämillä pitkin sohvia mutta pikkuväellä ei puhti edes vähentynyt. Kävin kävelyllä vesisateessa ja sytyttelin yöksi kynttilöitä loppuun palaneiden tilalle. Nukahtamiseni jälkeen kaikkein pienin pieni oli tepsutellut ympäri taloa, sytyttänyt kaikki valot palamaan ja käpertynyt selkääni kiinni.

Nyt perhe mellastaa puolison sukulaisten kokoontumisessa ja minulla on kokonainen vuorokausi rikkumatonta rauhaa. 

Lämmin kiitos muistamisista sukulaisille, kummeille ja ystäville. Lämmin ajatus sinulle, joka luit tämän. Pidä itsestäsi hyvää huolta.