Lääkärin kanssa kannattaa myös keskustella voisiko tolkuton unentarve johtua mielialalääkkeestä. Yletön nukkuminenhan tosiaan alkoi samaan aikaan lääkityksen kanssa. Eipä ole tullut mieleenkään.
Pieniä ilonaiheita kannattaa keräillä. Jos pystyy tuntemaan vähänkin tyytyväisyyttä jostain asiasta, se vaikuttaa kuin voimakas lääke. Joku juttu päässä, epäilemättä monimutkaisen niminen tumake, saa hirveästi virtaa pienestäkin ilosta ja alkaa nakertaa masennuksen kasvattamaa isoa ja itseään ruokkivaa negatiivisuutta.
Kun ahdistavat ajatukset ottavat vallan (perheeni on varmaan hukkunut järveen kun eivät jo tule kotiin tms.) kannattaa kokeilla etäännyttää itseään niistä: Huomaan, että mieleni tuottaa nyt tällaisia ajatuksia, mutta niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Minusta ei ole tulossa laiska. Se, että saan päiväni hyvin kulumaan vaikken tee mitään ja on oikeastaan alkanut tuntua ihan mahdottoman mukavalta olla tekemättä mitään, kuuluu toipumisprosessiin. Kannattaa kuunnella omaa mieltään ja kehoaan, puuhata silloin kun inspiraatio iskee ja laiskotella silloin kun laiskottaa.
Psykologin mielestä tämä olikin vasta neljäs tapaamisemme ja yksi kerta firman piikkiin on vielä jäljellä. Olen eri mieltä mutta en ruvennut haastamaan riitaa. Varasin ajan tammikuun puoleenväliin.
Töissä paljon iloa ja naurua. Työmatkallakin. Iltapuuhat lasten kanssa sujuivat ongelmitta. Adventin aikaan -kirjassa kerrottiin neitsyt Marian äidistä Annasta, joka kuoli jo Marian ollessa lapsi. Kirjoitimme yhdessä meidän lasten isoäidille kirjeen, jossa kutsumme häntä kotiin. Hän on kirjoilla meillä, mutta viettää noin puolet vuodesta muualla.
Tänään olen erityisen kiitollinen naurusta, ystävällisistä sanoista, kahdelta taholta saamastani avusta ja kolmannen tahon yllättävästä avuntarjouksesta.
Tuntuu vähän flunssaiselta. Sarvikuono esiin ja taisteluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti