Lääkärin jännät jutut

Lokakuussa täyttämässäni BDI-kyselyssä sain noin 27 pistettä. Tänään täytin kyselyn uudelleen ja sain noin 17. Kyselyn perusteella ei tehdä diagnoosia, sanoi lääkäri, mutta voinnin seuraamiseen se on hyvä. Tulos osoittaa selvää voinnin paranemista, minkä näkee minusta kuulemma muutenkin. Masennus näyttäisi valahtaneen keskivaikeasta lievän puolelle. 60 prosentin työaika tammi-helmikuussa oli lääkärin mielestä ihan hyvä ajatus. Siitä on paljon helpompi aikanaan palata sataan prosenttiin. Virkavapaushakemus lähti jo.

Uneliaisuuteni saattaa osin johtua mielialalääkkeestä, mutta se on epätodennäköistä. Suurimmalta osin se varmasti johtuu vain siitä että toipumiseni on kesken. Vireys kuuluu hitaimmin palautuviin asioihin. Yletön nukkuminen on ok, mikäli se ei aiheuta minulle ahdistusta. Muistin toipuminen edellyttää riittävää, hyvälaatuista unta myös. Syvimmät muistijäljet syntyvät nukkuessa. 

Ihmisen keho on niin uskomattoman viisas, että traumaattisten tapahtumien jälkeen ihminen yleensä nukkuu tosi huonosti. Näin kroppa säästää mieltä: estää liian selkeiden muistijälkien syntymisen ikävistä tapahtumista, sumentaa ja suttaa kuvaa sopivasti. Minun onneni että lääkärini on potilastyössä, mutta hän olisi myös loistelias luennoitsija. Haluaisin oikein mielelläni päästä kuulemaan ihmeellisestä ihmisestä enemmänkin, jos aiheesta kerrottaisiin tällä tavoin.

Ei haittaa, etten ole huomannut merkittävää voinnin paranemista, voi olla etten huomaa jatkossakaan. Edistys tapahtuu pienin askelin ja niillä, jotka eivät koe saavansa merkittävää apua lääkkeestä, on parempi ennuste lääkityksen lopettamisen jälkeen. Heille ei muodostu väärää käsitystä että paraneminen olisi lääkkeen ansiota. Lääke ainoastaan täyttää ne syvimmät ja kuraisimmat mielen kuopat eikä päästä putoamaan niihin. Antaa tilaa paranemiselle. Tästä kerrottiin minulle kyllä etukäteen, mutta olen kai silti odottanut alkavani lääkkeen ansiosta liihotella kuin perhonen ja viserrellä kuin maaliskuinen tintti.

Valittelin lääkärille tolkutonta suklaan syömistäni. Hän ei ehkä käyttänyt aivan näitä sanoja, mutta ajatus oli suunnilleen tämä: Vedä nyt vaan sitä suklata kaksin käsin, katsotaan sitten kevätauringon paisteessa mitä asialle voidaan tehdä, jos se vielä jatkuu. Suklaa sisältää serotoniinia ja kehosi käskee hankkia sitä. Sitä olisi kyllä perunassakin, mutta jostain syystä aika harva tulee valittamaan mieletöntä perunanhimoaan.

Masentunut ihminen eristäytyy, muuttuu epäsosiaaliseksi, mahdollisesti sinkauttelee piikikkäitä kommentteja pitääkseen ihmiset vähän loitommalla. Hän saattaa tehdä sen täysin tiedostamattaan. Hänen aivonsa pyrkivät näin hankkimaan tilaa ja rauhaa toipuakseen. Samasta syystä masentunut ihminen saattaa olla poissaoleva vaikka olisi fyysisesti läsnä. Kuinkahan monta ystävyyttä, parisuhdetta ja perhettä onkaan hajonnut siihen että ihminen on masentunut eikä kukaan tiedosta sitä.

Tilan ja rauhan etsintäni on johtanut siihen että valvon liian myöhään. On vaikea keikauttaa unirytmi työasentoon kolmeksi päiväksi viikossa jos se muina päivinä hakeutuu siitä kovin kauaksi. Eilen illalla uni ei tullut millään ja saldoksi jäi noin neljä ja puoli tuntia. Blogin kirjoittaminen iltaisin on lääkärin mielestä ok, mutta hän kehotti harkitsemaan voisinko valita kuvat vasta vaikka seuraavana aamuna. Visuaalinen aktivointi on pahinta mitä ihminen voi aivoilleen tehdä ennen uneen pyrkimistä. Etukäteen en voi kuvia valita, koska tavoitteeni on, että ne liittyvät jollain tavalla päivän aiheeseen ja tunnelmaan. Ja aihetta minulla useimmiten ei ole olemassa, näppäimistöltä vain plumpsahtaa ruudulle jotain.

Hyvä on, lääkärisetä, en katsele kuvia tänä iltana. Toivottavasti ei sitten tarvitse myöskään laskeskella näitä naapureita yhtä pitkään kuin eilen illalla.