Lehtikatsaus

Muista että se ei oo sitten mikään kodinhoitoloma, varoittelivat kaverit kun jäin sairauslomalle. Tänään uurastin kuitenkin koko päivän. Kunhan ensin olin yhdentoista maissa herännyt napit korvissa. Keräsin kymmenen vuoden Aku Ankat, lajittelin ne ehjiin ja rikkinäisiin ja laitoin ehjät 300 kpl myyntiin. Keräsin myös kaksi isoa pahvilaatikollista pienikokoisia leluja joilla ei leikitä mutta niitä levitellään päivät pitkät kodin lattioille. Odottakoot laatikoissa kunnes pienimmän leikkitavat muuttuvat. Kaikenlaisia kasoja ja miljoonalaatikoita kävin läpi, järjestin ja heitin tarpeetonta pois. Ehkä syntyy tarve järjestellä elämäänsä edes niiltä osin kuin voi, kun pään sisällä on kaaos.

Ajattelet liikaa. Analysoi vähemmän, koe asioita, sanoo psykologi. Huolehdit liikaa. Älä ota muiden huolia kantaaksesi. Ne ovat heidän omaisuuttaan, sanoo lääkäri. Älä kanna huolta myöskään asioista joille et voi tehdä mitään. Ehkä olisi paras jättää uutiset lukematta. Ehkä pää pysyisi paremmin kasassa jos ei koko maailman hätä, vääryys, typeryys ja maalaisjärjen sukupuutto syöksyisi jatkuvana virtana silmille. 

Eilen petyin taas kerran ihmiskuntaan. Luin lehdestä miten autoilijat painavat kaasua, pujottelevat hälytysajoneuvojen välistä ja nostavat keskisormea ajaessaan onnettomuuspaikan ohi. Onnettomuuden uhri makaa siellä avuttomana, sokissa, ehkä henkitoreissaan. Pelastajat tekevät työtään ja pelastavat ihmishenkiä oman henkensä kaupalla. Mistä näitä itsekkäitä, täysin toisen asemaan eläytymättömiä ratintakusen idiootteja oikein sikiää? En kiroile koskaan mutta nyt kyllä tekee kovasti mieli.

Ja sitten tämä aikapankkien verotus. Antakee nyt armoa. Ihmiset auttavat toisiaan ja saavat vastapalveluksia ja samalla uusia tuttavia, ystäviä, turvaverkon ja hyvän mielen. Vähävarainenkin saa apua kun voi antaa vastineeksi jotain mitä osaa. Aijai, eihän tällainen käy, sanoo verottaja.

Ja keskittäminen. Ihminen, varsinkin suomalainen, on sen verran eläin että kun se pannaan liian isoon laumaan liian pienelle reviirille, se häiriintyy. Kun porukkaa on ympärillä niin paljon ettei niitä pysty etäisestikään tuntemaan, ihminen sulkeutuu itseensä, hiippailee porraskäytävässä toivoen ettei naapuri vain tule sinne samaan aikaan, kävelee ilmeenkään värähtämättä kadulla makaavan lajitoverin ohi. Mutta kun maalla asuminen on yhteiskunnalle niin kallista. Pienet koulut, terveyskeskukset, kunnat, ihmisen kokoiset palvelut, luonnon läheisyys, ne ovat kaikki liian kalliita. Ja rahahan on ainoa millä on väliä. Pannaan koko maan kaikki lennonjohtajat ja hätäkeskuspäivystäjät samaan taloon. Tulee halvemmaksi. Ja saavat sitten vatsataudinkin kätevästi kaikki yhtaikaa.

Menen ulos, katselen tähtiä. Niitä on paljon. On aivan hiljaista ja pimeää. Ajatukset lähtevät linnunradalle. Tässä sitä kiidetään ja pyöritään avaruudessa hirmuista vauhtia. Aaahahaa miten huoleton olenkaan. Saattaa kyllä mennä tovi näiden nuppiruuvien säätämisessä.