Lyijynraskasta lonkanvetoa

Flunssaolo oli aamuksi poissa. Uskon ihan täysillä nenäkannun tehoon. Lisäksi perheemme popsii yliannoksen d-vitamiinia joka päivä, minä vielä sinkkitabletin. Virustautien sairastaminen on vähentynyt parin vuoden sisään radikaalisti. Samoin kaikenlaiset nivelvaivat, fasettilukot ja muut ovat minulta vanhemmiten kadonneet. Olisin siis elämäni kunnossa, ellen olisi latvasta laho.

Revin aamulla itseni sängystä jo kymmeneltä. Rauhallinen hetki aamupalan ja -lehden parissa, kourallinen nappeja naamaan, kamera kaulaan ja menoksi. Pari tuntia vierähti ihanassa pienessä pakkasessa ja vielä pienemmässä lumisateessa. Kotiintuomisina 167 ruutua. Yritin lintukuviakin kunnes käsivarret kramppasivat. Jalusta olisi hyvä, mutta enhän minä mikään oikea valokuvaaja sentään ole.

Iltapäivällä kävimme koululla arviointikeskustelun. Vaikka kuulumiset olivat hyviä, molemmat vanhemmat palasivat keskustelusta uupuneina. Minä sujahdin suoraan peiton alle, puoliso ruokki jälkikasvun ja simahti sohvalle. Parin tunnin päästä kuulin hänen puhuvan lapsille jotain ja havahduin (vaikka lääkäri on kieltänyt) ihmettelemään, eikö hänen pitäisi olla kokouksessa. Hups, juu, piti. Puoliso vei sen sijaan lapset ulos ja minä sain jatkaa lojumistani. Tuntui etten mitenkään pystyisikään nousemaan sängystä, kyljen kääntäminenkin oli siinä ja siinä.

Kävin sentään lopulta tekemässä lumityöt lapsi kolassa. Neljät hampaat tuli pestyä ja pienin pyydystettyä yöpukuun jonkinlaisilla viimeisillä voimilla mutta ilman raivoamista.

Kysyin puolisolta miten hän suhtautuu vetelehtimiseeni. Toipumisena hän sitä pitää. Toistaiseksi ei siis liene luvassa kitkeriä kommentteja siitä miten pitää tehdä kaikki yksin ja toinen vain makaa.

En ole muistanut, viitsinyt tai jaksanut kirjoitella tuntemuksia muistiin. Sen sijaan olen monta kertaa keskittyneesti nauttinut siitä, miten helposti ja vaivattomasti hengitys kulkee. Miten saankaan vapaasti hengittää puhdasta, raikasta ilmaa.

Edessä on kaksi työpäivää, huomiseksi olen taas pummannut kyydin mennen tullen. Eilistä työpäivää edeltävä yö oli todella vaikea, olisiko nyt helpomman vuoro?

Tänään olen erityisen kiitollinen avioliitosta. Olen kiitollinen vakaasta puolisosta, jolla on enkelin kärsivällisyys ja lehmän hermot. Hän on rakentanut meille autotallin, terassin, puutarhan ja muutaman tietokoneen. Hän laittaa maailman parasta ruokaa, hallitsee taloudenpidon, korjaa kaiken mikä menee rikki, ompelee verhot, lyhentää housut, leikkaa hiukset, puhaltaa pipit ja lukee iltasadut. Puoliso on ollut työttömänä kuopuksen syntymästä asti. Perheemme on voittanut siinä paljon.