Lauloin Hoosiannan Ylioppilaskunnan laulajien kanssa meidän keittiössä. Olen varmaan kirjoittanutkin siitä miten laulaminen rauhoittaa ja tekee hyvää. Tai rauhoittaisi, jos muistaisin sanat. Tympii, kun joka kerta saa muistutuksen siitä ettei muista mitään. Toisaalta on tullut kehitettyä kilpailevia sanoituksia. Osa niistä on ollut ihan viihdyttäviä. Välillä haaveillaan puolison kanssa mitä tehtäisiin jos loton pääpotti osuisi kohdalle. Minä varmaan perustaisin hiljaisen rukouslaulun keskuksen. Palkkaisin oman ohjaajan. Saisi sinne sitten muutkin tulla mukaan laulamaan. Hiljaa. On hienoa kun ihminen soi ja vielä hienompaa kun monta ihmistä soi yhtenä instrumenttina.
Kerran marjassa ollessa peura tuli samasta suunnasta tuulen kanssa eikä haistanut minua. En tiedä kumpi pelästyi enemmän. Vaikka varsinaisesta petoeläimestä ei ollut kyse, tuosta kohtaamisesta lähtien olen laulanut koko repertuaarini aina yksin marjassa ja sienessä ollessani. Enää eivät ole eläimet yllättäneet. Ihmiset kyllä, pariin otteeseen.
Annoin kesällä perennojen jakopaloja eräälle ennestään tuntemattomalle ihmiselle. Hän oli kovin hämmentynyt kun en huolinut niistä mitään korvausta ja sanoi että kyllä minä sinua sitten jouluna muistan. Tänään hän toden totta kävi tuomassa joulupakettinsa ja oli minun vuoroni olla hämmentynyt.
Huusin tänään lapsille aika paljon ja aika kovaa heti aamusta. Pitkästä aikaa niin että kurkku tuli kipeäksi. Vasta puolilta päivin sain huudettua heidät pihalle. Yksi lapsistakin sai tolkuttoman raivarin, kylä vain raikasi, keltä lie oppinut noin kauhean tavan. Lapset kiistelivät tehdäänkö lumiukolle lumi- vai risukädet. Iltapäivällä ne rupesivat kyselemään tuleeko isä ikinä enää takaisin. Samaa olin itsekin ehtinyt miettiä. Kyllä hän tuli ja riemu oli suuri. Vetäydyin peiton alle, yksinäiselle iltakävelylle ja jopa ihan itsekseni saunaan.
Kesken iltapuuron pienin alkoi huutaa suoraa huutoa eikä saanut sanottua mikä on hätänä. Lopulta sain sen verran tolkkua että puurossa on Eläin. Reaktion perusteella olisin odottanut boakäärmettä tai skorpionia, mutta hedelmäkärpäsen löysin. Taas sain olla kaikkivoipa pelastaja. Hämähäkkitapauksissa tarvitaankin sitten jo puolisoa.
Huomenna on työpäivä. Ehkä ei tule yhtä vaikea edeltävä yö kuin ensimmäisellä kerralla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti