Anoppi

Aamulla tehtiin uusi huushollin raivaus anopin tuloa varten. Iltapäivällä hän tuli suuren saattueen kanssa ja tuntui kuin auringonvalo olisi laskeutunut kotiimme. Hän kertoi, ettei raaskinut tulla tapaninpäivänä, koska yksi lapsenlapsi oli puhjennut itkuun kuullessaan että hän on lähdössä. Sama lapsi oli nyt yksi saattajista. Välimatkaa anopin kotien välillä on niin paljon että enintään kaksi kertaa vuodessa tavataan.

Päivä meni vieraita kestitessä ja kuulumisia vaihtaessa. Toisin kuin minun, anopin muisti toimii täydellä teholla vaikka hän on lähes 40 vuotta minua vanhempi. Jutut jatkuivat siitä mihin puoli vuotta sitten jäätiin. Yksikään nimi ei häneltä unohdu, sellainenkaan jonka on ehkä kuullut vain kerran. Kaikkein pienin pienikään ei arkaillut eikä vierastanut vaan kiipesi saman tien isoäidin syliin ja kietoi hänet pikkurillinsä ympärille. Isoäiti on kaksikielinen ja kertoi hukanneensa suomen kielen poissaolonsa aikana ja lupasi nyt puhua vain sitä toista kieltä ja opettaa sen pienimmällekin. Siinä kyllä kolahtaa kaksi kovaa päätä yhteen.

Menetin oman äitini vuonna 2002 mutta samana vuonna myös sain uuden äidin kun anoppi astui elämääni. Puolison koulu jatkuu jo huomenna mutta minäpä en jää laumani kanssa yksin. Olen aika varma siitä että paistaa aurinko. Jos ei ulkona niin ainakin sisällä.