Puhuin kerran erään musiikintekijän kanssa. Hän kertoi ymmärtäneensä, että jokaisella laululla, vaikka kuinka heppoisella renkutuksella, joka on merkinnyt yhdellekin kuulijalle jotain erityistä, on mittaamaton arvo. Jos tästä minun tajunnanvirrastani yksikin lukija löytää jyvän itseään tai läheistään auttaakseen, masennukseni ja työuupumukseni ei ole mennyt hukkaan.
Joulu tulee. Monta perheriitaa ja kotihälytystä, monta pelokasta lasta. Yksinäisen yksinäisyys kipuaa huippuunsa. Jonkun koti palaa. Ajatukseni lähtevät helposti tietylle kiertoradalle, mutta osaan nyt pysäyttää ne. En voi kantaa koko maailmaa, en ottaa peittoni alle kaltoin kohdeltuja, vaarassa olevia ja osattomia. Palautan ajatukset kuriin, keskityn hengitykseeni. Jossain stressinhallintakoulutuksessa piirsimme kaksi ympyrää. Sisempään ympyrään kirjoitimme ne huolet, joihin voin itse vaikuttaa ja ulompaan ympyrään muut. Sen jälkeen saimme neuvon: lakkaa murehtimasta niitä ulomman ympyrän asioita.
Ihmisestä voi tuntua joskus ettei ole mitään ulospääsytietä elämän murheista eikä syytä jatkaa. Henkilökohtaiset maailmanloput joita minunkin elämääni on mahtunut, kaikista niistä olen sittenkin päässyt yli vaikka alkuun on tuntunut kuolemalta. Monesti olen ajatellut olevani ainoa, kellekään muulle ei varmasti ole käynyt näin. Mutta aina on, ihan aina on muitakin, joille on käynyt juuri niin. Joku haluaa auttaa juuri sinua. Puhu, ihminen. Hae apua. Aloita vaikka Palvelevasta puhelimesta tai täältä jos turvallista kuuntelijaa ei löydy viereltäsi. Ja jos et saa apua heti, saatat saada sitä vaikkapa kolmen tunnin kuluttua tai huomenna. Ja jos joku lyö sinua, älä jää kuuntelemaan lupauksia ja odottamaan seuraavaa kertaa. Olet arvokas ja ainutlaatuinen. Sinulle ei kukaan saa tehdä pahaa.
Aamulla oli koulun joulujuhla, perinteinen seimikuvaelmakin enkeleineen ja paimenineen. Totiset ja täpisevän hätäiset pikku esiintyjät ovat aina yhtä liikuttavia. Vaikka kerrankin muistin avata äänen valmiiksi, laulusta ei meinannut tulla mitään. Niisk.
Vuoden ohikiitävimmän valoisan hetken ulkoilimme omalla pihalla. Lapset laskivat liukumäkeä ja minä värkkäsin kukkaistutuksia. Äitini teki aina jouluistutukset itse vanhoihin astioihin, minä yritän nyt samaa ensimmäistä kertaa vaikken ole mikään askartelija. Vitosella kaupasta neljä hyasinttia, kaapin perältä korit ja rusetit, pihalta mullat, hakkeet, sammalet ja talviot.
Katseltiin animaatioelokuvia, koko perhe isän ja äidin sängyssä. Iltamyöhällä kävin vielä kiertämässä kylän esikoisen kanssa vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. Hyvä päivä, ei rähjäämistä. Huutoa ja verta kyllä, kun keskimmäisen nenä putosi sohvan alle ja hän kumartui sitä etsimään. Kuopus hyppäsi hänen päälleen, jolloin keskimmäisen hammas puhkaisi huulen. Semmoista tavallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti