Piparihommia

Kymmenen tunnin yöunien jälkeen halusin vain kääntää kylkeä ja kaivautua syvemmälle peiton alle. Ajattelin kuitenkin että yötyöläisen olisi kohtuullista saada edes kerran viikossa nukkua ja nousin pienimmäistä paimentamaan ja puuronkeittoon. Joka aamu(päivä) on yhtä vaikea uskoa että kello on oikeassa ajassa.

Tonttu oli yöllä tuonut joulukalenterin taskuun kolme kammottavaa silmämunan näköistä makeista. Niistä riitti riemua koko päiväksi (HEI! Se on mun silmä! Anna heti mulle se! Äiti, ootsä nähny mun silmää? Äääääää, mun silmä putos puuroon!) ja rohkein lapsista sai silmänsä lopulta syötyäkin.

Pulkkamäessä oltiin tänäänkin. Kotiin tultua skannattiin liitteitä Kelan hakemukseen. Loppupäivä menikin sitten pipariksi. Äidiltä perityllä ohjeella tulee tosi hyviä pipareita mutta taikinan kaulimisessa on aivan hirvittävän kova työ. En tiedä miksi pidän niin lujaa tästä traditiosta kiinni, vaikkei tulisi mieleenikään tehdä esimerkiksi torttutaikinaa itse. Äiti teki senkin. Vielä kaulimistakin kovempi työ on kuitenkin pipareiden piilottamisessa. 

Kummeilta ja sukulaisilta on tullut joululahja-aiheisia yhteydenottoja. Kyllä lapset tänäkin jouluna lahjoja saavat, yhden sellaisenkin joka riemastuttaa myös perheen aikuisia.

Pummaan taas naapurilta kyydin kaupunkiin, ehkä poiskin. Yksi työpäivä, yksi vapaa, kaksi työpäivää, siinä viikon tahti. Tosin huomisesta työpäivästä mennee ainakin kolmasosa psykologin juttusilla.

Tänään olen erityisen kiitollinen kummeista, sukulaisista, keitetyistä perunoista, lumesta ja siitä että puoliso kauli suurimman osan piparitaikinasta.